Stephen & Owen King: Sleeping Beauties

Mitä jos kaikki maailman naiset eivät nukahdettuaan enää heräisi? Alunperin en edes aikonut lukea tätä kirjaa, jonka Stephen King on kirjoittanut yhdessä nuorimman poikansa Owenin kanssa. Minulla ei ole hyviä kokemuksia Kingin yhteistöistä - Talismaanikin jäi pahasti kesken. Mutta tuo kuvaus saikin kiinnostumaan.


Ensimmäiseen kahteen viikkoon en juurikaan lukenut 718-sivuista Sleeping Beautiesia ja olin varma etten ehtisi lukea kirjaa loppuun kirjaston laina-ajan puitteissa eli kuukaudessa. Mutta sitten otin tavoitteeksi lukea joka päivä 50 sivua, ja valmista tuli jopa monta päivää ennen kirjan eräpäivää.

Monella tapaa tästä kirjasta tuli mieleen Under the dome, paitsi että viimeksi mainittu oli paljon parempi. Tapahtumat keskittyvät pikkukaupunki Doolingiin. Kun naiset ovat poissa pelistä onnistuvatko miehet tuhomaan koko ihmiskunnan vain muutamassa päivässä? Jopa näin miestenvihaajana on todettava että tämän kirjan "kaikki miehet ovat paskaa"-ideologia on liikaa.

Lopussa ei taideta antaa mitään vastauksia mihinkään. Miksi? Miten? Ja täytyy myöntää että kuvaukset naisten elämästä "toisella puolella" eivät kiinnostaneet pätkääkään.

Tv-oikeudet on ostettu. Toivottavasti tekevät minisarjan, muuten tuloksena on varmaankin samanlainen kauheus kuin sarja Under the Dome.

Albert Camus: Rutto

Ellei hyvään tahtoon liity asiantuntemusta, se voi saada aikaan yhtä paljon vahinkoa kuin pahuus.

En ollut koskaan lukenut mitään Nobel-voittaja Albert Camus'lta. Rutto leviää algerialaisessa pikkukaupungissa (satojatuhansia asukkaita?), ja kaupunki laitetaan karanteeniin.

Kovin sivistyneesti kaupungin asukkaat suhtautuvat tilanteeseensa. Miksei synny täyttä paniikkia?


Rutto sattuukin olemaan juuri nyt ajankohtainen aihe Madagaskarilla riehuvan ruttoepidemian takia.

Sitä en tajua mitä järkeä on painaa kirjan etukanteen yksi kirjan viimeisistä lauseista. Eikö se ole aivan liian suuri juonipaljastus?

Wilbur Smith: Faarao

Faarao on Wilbur Smithin Egypti-saagan jo kuudes osa. Monet ovat haukkuneet kirjaa ja ihmetelleet onko käytössä ollut kenties haamukirjoittaja, tai onko Wilbur muuten vain menettänyt taitonsa vanhetessaan.

Itsellänihän se jump the shark-hetki tässä kirjasarjassa oli jo silloin kun päähenkilö Taita alkoi olla jotain muuta kuin ihminen. Siihen verrattuna ja siitä yli päässeenä Faarao oli ihan kelpo lukukokemus.

Paula Hawkins: Nainen junassa

Olin odottanut vuosia tämän kirjan lukemista. Kirjaan perustuva elokuvakin tuli jo vuosi sitten, enkä sitäkään jaksanut mennä katsomaan.

Nainen junassa kertoo alkoholisoituneesta Rachelistä joka matkustaa päivittäin samalla junalla. Junan reitin varrella asuu pariskunta jonka elämää Rachel on seurannut. Kun pariskunnan nainen katoaa Rachel pitää itseään tärkeänä todistajana.

Tämä ei ole mikään hyvän mielen kirja. Työttömän luuserin elämä on masentavaa luettavaa.

Tarinan juonenkäännettä on kehuttu, enkä minäkään sitä tällä kertaa arvannut.

Eben Alexander: Totuus taivaasta

Kymmenen lainattua kirjaston kirjaa ja jostain syystä tartuin tähän ensimmäisenä. Kirjan lukemisessa ei kestänyt montaa tuntia.

Totuus taivaasta kertoo neurokirurgi Eben Alexanderin viikon kestäneestä koomasta ja siitä mitä hänelle tapahtui sen aikana. Joutuiko koko ikänsä pelkkään kovaan tieteeseen luottanut mies sittenkin myöntämään Jumalan olemassaolon?

Tohtori Alexanderin kuvaukset siitä mitä siellä toisella puolella on toivat väistämättä mieleen Arthur C. Clarken kirjan Lapsuuden loppu lopun. Pelkään kuolemaa yli kaiken, mutta olisiko ikuinen olemassaolo jossain yhteisessä maailmankaikkeudessa sittenkään kovin kiva juttu?

Catherine Cookson: Sokaiseva rakkaus

Ostin Catherine Cooksonin kirjan Sokaiseva rakkaus 2000-luvun alussa Kirjatorilta kahdella eurolla. Ei sille ostokselle ollut mitään muuta syytä kuin halpa hinta. Ja nyt haluan epätoivoisesti eroon kaikista turhista kirjoista, siksi oli viimein pakko lukea tämäkin.

Matthew palaa toisesta maailmansodasta sokeana. Onko hänen elämänsä ohi? No ei tietenkään. Ensimmäinen hoitaja joka häntä hoitaa rakastuu häneen. Esteitä parin onnen tielle tuottaa se tosiasia että Matthew'n lisäksi kaikki muutkin miehet rakastuvat pakkomielteisesti tähän Elizabeth Ducksworthiin.

Kirjan loppu on täysin ennalta-arvattava. Enkä nyt tietenkään tarkoita sitä että näissä rakkausromaaneissa pääpari saa aina lopulta toisensa.

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Jotenkin mielenkiintoni Clare Mackintoshin kirjaa Annoin sinun mennä kohtaan väheni kun kuulin että kirjoittaja on entinen poliisi, ja että tarina perustuu tositapahtumiin. Tosielämä on liian masentavaa, on paljon turvallisempaa kun kaikki tapahtuu vain mielikuvituksessa.

Kovasti kirjan kansissa kehutaan mieletöntä juonenkäännettä. Sen vuoksi luin kirjan todella nopeasti, vain muutamassa tunnissa torstai-iltana. Paljon hypin yli, ei vaan kiinnosta... mikään. Ja sen juonenkäänteen arvasin heti alussa. Ja se viimeinen juonenkäänne oli aivan liian epäuskottava. Tähdet osuivat paskiaisella totaalisen kohdalleen?

Minulla on kai jonkinlainen asennevamma kun kaikki kirjat tuntuvat nyt minusta niin tylsiltä. Kai sitä sitten pitäisi olla cliffhanger jokaisen lauseen jälkeen?

En voi koskaan sietää sitä kun kirjassa tapetaan viaton eläin. 

PS. Englannissa tee on jokaisen sairaalapotilaan ja vanginkin ihmisoikeus.

Judith Kranz: Tähtitaivas

En ollut aiemmin tutustunut tähän kirjailijaan tai yhteenkään hänen kirjoistaan. Tähtitaivas tarttui mukaani kirjaston vaihtohyllystä.

Kirja kertoo kolmen naisen tarinan: Even ja hänen kahden tyttärensä Delphinen ja Freddyn. Tapahtumat alkavat ennen ensimmäistä maailmansotaa ja jatkuvat pitkälle toisen maailmansodan jälkeen.

Kaikki kolme naista ovat tietysti niin ylimaallisen ihania ja kauniita että kaikki miehet eivät voi olla rakastumatta heihin. Rahaa, miehiä ja rakkautta riittää.

Elizabeth Hand: Pimeää kohti

Helsingin Sanomissa oli juttu Elizabeth Handin harvinaisen paheellisesta sankarittaresta Cass Nearystä. Sekö se nyt sitten on niin ihmeellistä että naishahmo on viinaa ja huumeita vetävä luuseri?

En yhtään ihmettele että Handin Pimeää kohti on hänen kirjoistaan ensimmäinen suomennettu. Heti alussa matkustetaan Suomeen. Kirjassa ei anneta mitenkään mairittelevaa kuvaa Suomesta tai varsinkaan Islannista.

Cass Nearyn seikkailut jatkuisivat myös useammissa kirjoissa, mutta en aio lukea niitä. Vaikka jännäreistä ja dekkareista tykkäänkin niin Pimeää kohti oli minulle liian synkkä ja makaaberi aiheeltaan.

Catherine Cookson: Nousukas

Nousukas oli viettänyt varmaan lähes pari vuosikymmentä kirjahyllyssäni lukemattomana. Monta kertaa yritin kyllä aloittaa, mutta aina se jäi kesken. Miksi pidin nuorempana niin paljon Catherine Cooksonin kirjoista, mutta nykyään ne tuntuvat olevan pelkkää tylsää pakkopullaa?

Päätin nyt lukea Nousukkaan jotta voisin viedä sen hyvällä omallatunnolla kirjaston vaihtohyllyyn. Juoni on todella romanttinen eikä ollenkaan sairas: Hovimestari rakastuu palvelemansa perheen pieneen tyttäreen.

Jeffrey Archer: Vain aika näyttää

Ex-linnakundi ja menestyskirjailija Jeffrey Archerilta on tulossa uutta kuulemma 7-osaista kirjasarjaa eikä kukaan ole kertonut minulle mitään! Sarjan ensimmmäinen osa on tämä Vain aika näyttää.

Harry Clifton varttuu köyhän yksinhuoltajaäidin poikana autuaan tietämättömänä epäselvän syntyperänsä aiheuttamista ongelmista. Kun Harry rakastuu parhaan kaverinsa pikkusiskoon kukaan ei tee mitään estääkseen mahdollisesti sukurutsaista suhdetta ennen kuin on liian myöhäistä.

Lukiessa en voinut olla miettimättä että ovatko Archerin aikaisemmatkin kirjat olleet näin tylsiä? Jos minä kirjoittaisin näin tylsää tekstiä niin ei sitä kukaan lukisi tai kustantaisi. Olen kuitenkin aiemmin ollut Archerin kirjojen fani, hyllystäkin löytyvät esimerkiksi Tuhlaajatytär ja Suuri unelma.

Kaipa silti aion lukea sarjan seuraavan osan Isän synnit.

James Frey: Endgame - Pelin säännöt

Loppupeli-trilogian viimeinen osa Endgame - Pelin säännöt oli ilmestynyt jo viime vuonna, mutta sitähän ei tietenkään oltu minulle kerrottu. Ensimmäinen huomio oli se että kirja on paljon edeltäjiään lyhyempi.

En ole ainoa joka ei ole pitänyt sarjan päätöksestä. Monelle suurin ongelma tuntuu olevan tiettyjen parin hahmon kuolema, mutta minua se ei haittaa. Se mikä häiritsi on kirjan tylsyys. Ensimmäinen ja jopa toinenkin osa olivat paljon jännittävämpiä kuin tämä. Jouduin pakottamaan itseäni lukemaan kirjan nopeasti loppuun asti.

Porukkaa kyllä lahdataan kiitettävästi ja yllättävästi, mutta se ei näköjään takaa sitä että kirja olisi mielenkiintoinen. Ja rohkeutta siihen kaikista järkyttävimpään kuolemaan ei riitä tämänkään sarjan tekijöillä.

Vieläköhän Loppupelistä yritetään tehdä elokuva?

Enpä tiennytkään että James Freyn "omaelämäkerta"-petos on South Parkin jakson A Million Little Fibers takana.

Stuart MacBride: Kuoleman sävel

Stuart MacBriden kirjassa Pahan postia oli inhottavia ihmisiä tekemässä inhottavia asioita. Miksi siis edes halusin lukea sen kirjan jatko-osan Kuoleman sävel? Kaipa näissä molemmissa kirjoissa on ollut liian kiinnostava juonikuvaus.

Päähenkilö Ash on edelleen ällöttävää ihmissaastaa, kuten lähes kaikki muutkin hahmot. Ex-poliisi Ash on Kuoleman sävelen alussa vankilassa. En muista että hän olisi sinne joutunut edellisen osan lopussa, joten olin aika ihmeissäni että miksi. No tokihan Ash pääsee nopeasti pois posesta, jotta voisi alkaa toteuttaa pakkomiellettään tappaa itse piru eli rouva Kerrigan.

Kaikesta valituksesta huolimatta on pakko todeta että Stuart MacBride osaa kirjoittaa jännäreitä, olen ihan kateelllinen. Harmi ettei tästä Ash Henderson-sarjasta ole ainakaan vielä tullut lisää osia. Pitäisiköhän tutustua MacBriden muihin kirjoihin?

Tess Gerritsen: Joka tulella leikkii

Ensimmäinen huomio: Todella lyhyt kirja, vain 233 sivua.

Toinen huomio: Tämä ei olekaan Rizzoli & Isles-kirja niin kuin luulin. Mikä pettymys.

Joka tulella leikkii mainostaa tähän tyyliin takakannessaan: Hyytävä trilleri sävellyksestä, jonka selittämätön voima saa äidin pelkäämään omaa lastaan. En siis ollenkaan osannut odottaa että puolet kirjasta kertoisi toisen maailmansodan aikaisista natsien kauhuteoista.

Kirja oli ihan hyvä, vaikkakin sen loppu olikin aika ennalta-arvattava.

Ja kirjan lukemisen jälkeen voin todeta että sen nimi Joka tulella leikkii sopii mielestäni sille todella huonosti. Itse asiassa luen nyt sattumalta Stuart MacBriden kirjaa nimeltä Kuoleman sävel, ja sen nimi olisi sopinut tälle kirjalle paljon paremmin.

Järkytyksekseni huomasin että Tess Gerritsenillä on vieläkin monta kirjaa joita en ole lukenut. Joitakin niistä ei ole edes kirjastossa. Mitälie Harlekiinin romanttisia trillereitä.

Justin Cronin: Peilikaupunki

Peilikaupunki on Justin Croninin vampyyritrilogian päätösosa.

Oli varmasti helvetin hyvä päätös minulta lopettaa tämän kirjan englanninkielinen versio kesken vuosi sitten. Kohta se suomennos ilmestyy niin luen sen sitten, ajattelin. Koko vuoden vilkuilin kännykkää että milloinka se viesti tulee joka ilmoittaa varatun kirjan saapuneen kirjastoon. No ei.

Vasta kai parisen kuukautta sitten kysyin kirjastolta että miksi heille ei ole vieläkään saapunut kirja joka ilmestyi lähes vuosi sitten. Vasta tuon viestin lähettämisen jälkeen tajusin tarkastaa netistä miten asia onkaan. Ja kappas vaan, jostain syystä Peilikaupungin suomennos oli myöhästynyt vuodella! Ilmankos sitten sitä ei saatu kirjastoonkaan.

Hyvää kannatti odottaa? Joo ei. Olen edelleen sitä mieltä että Justin Cronin jaarittelee liikaa. 644 sivua! En kestä näitä järkälemäisiä kirjoja, niissä ei ole mitään järkeä. Vievät liikaa tilaa ja painavat liikaa. Saisivat säätää lain että kaikki kirjat pitää julkaista vain pokkareina. Kovakantisuus on ihan turhaa hifistelyä.

En muistanut edellisistä osista mitään, enkä edes sitä ehkä noin sataa sivua minkä ehdin lukea The city of mirrorsista. No silti en todellakaan aloittanut alusta. Hahmotkin ovat koko ajan olleet minulle suurimmaksi osaksi harmaata massaa.

Mielestäni edelleen tässä koko trilogiassa parasta oli ensimmäisen osan alku, kun virus pääsi karkuun ja maailmanloppu koitti. Kaikki sen jälkeen... Plääh.

Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi

En ollut aiemmin lukenut Ernest Hemingwaylta muuta kuin yhden novellin aivan äskettäin. Olin ihan varma että en pitäisi yhtään hänen omaelämäkerrallisesta romaanistaan Nuoruuteni Pariisi. Yllätys olikin suuri kun viihdyin hyvin kirjan parissa edestakaisella bussimatkalla Kuopiosta Siilinjärvelle. Mutta kirjan loppupuolisko ei sitten tuntunutkaan enää niin mielenkiintoiselta.

Yllätyin siitä miten henkilökohtaisia asioita kirjassa paljastettiin.

Joonas Konstig: Pyhä ruoka

Joonas Konstigin Pyhä ruoka on kirja jonka jokaisen suomalaisen, erityisesti ns. ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden olisi syytä lukea. Mutta sehän tiedetään että ihmiset ovat mieluummin sairaita ja ylipainoisia kuin alkaisivat kyseenalaistaa sitä pajunköyttä mitä heille on lapsesta asti syötetty. Oikein itkettää että tätäkään kirjaa eivät tule lukemaan ne jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Maanviljelys on ihmiskunnan suurin virhe. Ihmisten terveys romahti, ja määrä korvasi laadun niin ravinnossa kuin jälkeläisten määrässä.

Todella tärkeä ja mainiosti kirjoitettu kirja.

"Vilja on terveellistä, paitsi jos se on epäterveellistä, jolloin sitä pitää silti syödä."

Fredrik T. Olsson: Ketjureaktio

Joo ei. Ruotsalaisen stand up-koomikon ensimmäisen romaanin Ketjureaktio mainostetaan olevan "hengästyttävä" trilleri Da Vinci-koodin hengessä. Oletin siis taas kerran että jokainen kohtaus ja luku päättyisi niin jännittävään kohtaan ettei lukemista voisi lopettaa kesken.

Ja paskat. Harvoin olen lukenut yhtä tylsää ja pitkäpiimäisesti kirjoitettua kirjaa kuin tämä. Monta kertaa ajattelin että minun olisi järkevämpää jättää kirja kesken, ja olisinkin jo varmasti vienyt sen keskeneräisenä kirjastoon jos se mahtuisi palautusluukusta (miksi sen luukun pitää olla niin kapea että vain ohuimmat kirjat mahtuvat?!). Rakas lukuharrastukseni oli lähes kokonaan tauolla monta kuukautta koska tähän kirjaan ei vain kertakaikkiaan tehnyt yhtään mieli tarttua.

Juoni: Ruotsalainen tyyppi kidnapataan sairaalasta epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Ilmeisesti jotain maailmanlaajuisesti kamalaa on tekeillä.

Kaari Utrio: Eevan tyttäret

"Maailmassa on tuskin halveksittavampaa ja naurettavampaa olentoa kuin oppinut nainen."

Kaari Utrion kirjaa Eevan tyttäret - naisen, lapsen ja perheen historia voi varauksetta suositella ihan kaikille. Järkyttävää luettavaa.

Tuntee taas kerran itsensä todella onnekkaaksi kun saa elää nykyaikana tasa-arvoisessa maassa.

*kansikuva sensuroitu*
"Äänioikeus on miehen viimeinen linnake siinä taistelussa, jossa nöyryyttävä ja vaarallinen tyrannia yrittää mullistaa hänen miehiset oikeutensa. Nöyryyttävä, koska se vaatii ylempää sukupuolta alistumaan alhaisemmalle sukupuolelle. Vaarallinen, koska tiettyyn pisteeseen vietynä se kaadetaan turvautumalla fyysiseen voimaan ... miehet turvautukoon aseisiin, jotka Luonto on heille antanut, sillä mustaksi lyöty silmä, vaikka se väliaikaisesti rumentaakin Eevan tyttären, on ainoa keinoa pelastaa miehen kadonneet oikeudet." 

*synnytyskuvia sensuroitu*

Ken Follett: Piraatti

Sain lapsena ikuiset traumat jostain Ken Follettin romaaniin perustuvasta elokuvasta. Käsittääkseni kyseessä oli Neulansilmä. En ole kyseistä kirjaa lukenut, enkä ollut aiemmin lukenut mitään muutakaan Follettin kirjaa.

Piraatti on poliittinen vakoilujännäri joka oli ehkä ajankohtainen vuosikymmeniä sitten.

Kirjassa on todella sairas rakkaustarina. Mies on rakastunut naiseen, mutta rupeaakin suhteeseen tuon naisen tyttären kanssa. Lapsen kanssa jota hoiti tämän ollessa pieni. Pitäisiköhän minunkin ruveta katselemaan sillä silmällä lapsia, ehkä siellä piileskelee minunkin tuleva rakkaani?

Ärsyttää muutenkin kun kaikissa leffoissa ja sarjoissa vanhat miehet paritetaan aina itseään vuosikymmeniä nuorempien naisten kanssa. Olisihan se nyt pyhäinhäväistys jos joutuisi ukko olemaan ikäisensä JA tasoisensa naisen kanssa!

Aulis Ojajärvi: Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja

Aulis Ojajärven kokoama Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja kuului lukiossa pakollisiin luettaviin, tosin onneksi vain osa sen novelleista.

En vain millään löytänyt tätä kirjaa koska en muistanut sen nimeä. Yritin etsiä sen ainoan (ja yhä suosikkini) novellin avulla jonka muistin: Graham Greenen Kutsujen loppu. Tosin ei siitäkään mitään tullut koska muistin novellin nimen väärin ja kirjoittajasta ei tainnut olla hajuakaan.

No lopulta jotenkin lykästi ja varasin kirjan varastokirjastosta. Tästä kirjasta on olemassa monta eri painosta ja käsittääkseni osassa on ihan eri novelleja. Tämä oli onneksi juuri se oikea versio.

Voipi sanoa että monelta kuuluisalta kirjailijalta en ollut aiemmin lukenut yhtään mitään. Ja joidenkin kohdalla ihmettelen kyllä että miksi ja miten se menestys ja kuuluisuus on tullut. Mutta vika on tietysti taas jälleen kerran minussa.

Tess Gerritsenin kirjat

Muutama vuosi siinä meni mutta sain luettua Tess Gerritsenin kaikki suomennetut kirjat. No okei, uusin eli Joka tulella leikkii on vielä lukematta.

Kahden kirjan kanssa kävi niin että varasin ne kirjastosta, mutta saatuani ne tajusin että olen lukenut ne aikaisemminkin. Meni sitten kaksi euroa hukkaan.

Ja kun olin jo jonkin aikaa luullut että kaikki on luettu niin löysin kirjahyllystäni Kontista ostetun Kaksoisolennon, joka olikin vielä lukematta. Se oli sitten virallisesti se viimeinen.

Kaikista Gerritsenin kirjoista suosikkini taitaa olla Luutarha, joka sai minut lukemaan enemmänkin lääketieteen karmeasta historiasta.

*kansikuva sensuroitu

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Hävettää myöntää että en ollut aiemmin lukenut Dorian Grayn muotokuvaa. Enkä edes tiennyt Oscar Wildestä mitään muuta kuin nimen.

Kiinnostuin tästä kirjasta nyt siksi koska sen sanotaan olevan "pelottavan ajankohtainen" tänä itserakkauden, perse-selfieiden ja muotibloggaajien aikana.

Nuori Dorian Gray rakastuu muotokuvaansa ja toivoo ettei koskaan itse vanhenisi, vaan maalaus tekisi sen hänen puolestaan. Tähän pätee kai se kuuluisa sanonta: Varo mitä toivot.

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi

Vaikka ajattelin että Kristallipalatsi on aihepiiriltään liian tylsä minulle niin ahmin sen silti kokonaan yhdessä päivässä. Lauantaina iltapäivällä aloitin ja jo illalla tuli valmista.

Kristallipalatsi kertoo kolmesta naisesta: muotibloggaaja Dorasta, tutkijasta joka saa pakkomielteen Dorasta ja Pauliinasta joka etsii täydellisyyttä.

Mukana menossa on myös Oscar Wilde. Valitettavasti hänen kirjansa Dorian Greyn muotokuva oli minulla parhaillaan kesken, ja Kristallipalatsissa on jonkin verran juonipaljastuksia kyseisestä kirjasta. Mutta vikahan on minussa kun tuokin yleissivistykseen kuuluva klassikko oli vielä lukematta.

Odotin jotenkin räjähtävämpää loppua. Mutta niinhän minä kai aina teen.

Takashi Hiraide: Kissavieras

Tämän lyhyen pikku kirjasen lukee nopeasti, tunnissa tai parissa. En ihan ymmärrä Kissavieraan saamia kehuja ja maailmanmenestystä.

Perustuuko kirja tositapahtumiin? Niin tai näin, en voi koskaan sietää sitä kun tarinassa on mukana eläin/kissa joka kuolee.

J.R. Ward: The Chosen

Tätä kirjaa olin odottanut, viimeinkin Laylan ja Xcorin tarina sai täyttymyksensä. Kirjan alussa oli niin rajuja kohtauksia että en vain voinut olla itkemättä. Mutta sen jälkeen kaikki jotenkin lässähti, ja olin aika tylsistynyt. Pannukakku koko suuri rakkaustarina.

Ja loppu oli hätiköity ja epäuskottava. Yhtäkkiä mielet muuttuu ja ollaan kaikki taas niin onnellisia yhdessä. Tässä taas yksi syy miksen tykkää pakotetuista onnellisista lopuista.

Ja voin sanoa että tämä kaksoisolento-juonikuvio saa minut näkemään punaista. Voi vitsi mitä paskaa, oikeasti. En kestä sitä miten jotkut tyypit tässä sarjassa ovat päässet yli rakkaidensa kuoleman niin nopeasti, noin sekunnissa. "Harmi että kuolit, mutta onneks löysin heti sun kaksoisolennon!"

*kansikuva sensuroitu*

Kari Hanhisuanto: Pelkopeli

Nappasin tämän kirjan mukaani kirjaston pokkarihyllystä, ja ei varmaan olisi pitänyt. En pidä kirjoista joissa on eräs tietty sama juonenkäänne kuin omassani. Ja tässä on myös se juttu mitä en voi sietää ollenkaan: Kirjailija on laittanut itsensä mukaan kirjaansa.

Kun kirjan lopussa "murhaaja" paljastui, en muistanut koko hahmoa ollenkaan. Oliko se muka jossain vaiheessa mainittu? Ei ole ensimmäinen kerta kun se harmittaa että paperiseen kirjaan ei voi käyttää 'etsi'-toimintoa.

Jostain syystä Pelkopeli ei jännittänyt minua tippaakaan missään vaiheessa. Mutta eipä suomalaiset kirjat yleensäkään saa minua innostumaan. Loppu oli myös osaksi outo ja osaksi kliseinen.

John Williams: Stoner

Vasta kirjailijan kuoleman jälkeen maailmanmaineeseen noussutta Stoneria on kehuttu suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi, ja jostain syystä minäkin halusin sen lukea.

Aloitin kirjan lukemisen lauantaiaamuna kun en saanut enää nukuttua, ja luinkin siitä parissa tunnissa yli puolet. Loppuun asti pääsin sitten sunnuntaiaamuna.

"Grace eläisi päiviensä loppuun asti hiljaiseloa, juopottelisi vuosi vuodelta hieman enemmän, turruttaisi itsensä siltä tyhjyydeltä joksi hänen elämänsä oli muuttunut. Stoner oli hyvillään siitä, että Gracella oli edes se; hän oli kiitollinen, että Grace pystyi juomaan." 

Onnettomien ja turhien ihmisten onnettomat ja turhat elämät. Vähemmästäkin masentuu. Ja kun fakta on että jokaisen ihmisen elämä on täysin turha.

Jostain syystä minua ärsyttää aina fiktiivisissä kirjoissa omaelämäkerralliset ainekset. Kun kirjailijan kirjoittamassa kirjassa päähenkilö on kirjailija (miljoona kertaa tapahtunut Kingillä, varsinkin Musta torni meni aivan yli). Tai niin kuin tässä: Kirjallisuuden opettajan kirjoittamassa kirjassa päähenkilö on kirjallisuuden opettaja.

J.A. Kerley: Muistojen murhaaja

On aina yhtä ikävää raahata kirja kotiin asti ja huomata sen olevan jatko-osa jollekin. Nappasin kirjaston uudesta pokkarihyllystä J.A. Kerleyn kirjan Muistojen murhaaja. Sen pääosassa oleva poliisi Carson Ryder on valitettavasti seikkaillut kirjailijan aikaisemmissakin kirjoissa, joita en tietenkään ole lukenut.

Juonesta sen verran että brutaali rikosaalto vaivaa Miamia. Joku huumaa, kidnappaa ja raiskaa nuoria homomiehiä.

Kirjassa itsessään ei ollut mitään vikaa. En tosin tiedä pidänkö lopun juonenkäänteitä kovin uskottavina.

Terry Hayes: Vaeltaja

Ennen käsikirjoituksia rustailleen Terry Hayesin ensimmäinen romaani Vaeltaja on vain 805 sivua pitkä.

Kehusanojen vuoksi odotin kirjalta aluksi jotenkin paljon enemmän; oletin että kirja olisi jännittävämpi ja että jokainen luku päättyisi cliffhangeriin. Alussa minulla olikin suuria vaikeuksia, kesti pitkään lukea ensimmäiset luvut ja harkitsin jopa kirjan lopettamista kesken. Eniten ärsytti eräs alkupuolen juonenkäänne, sattuneista syistä.

Viimeiset 600-700 sivua luinkin sitten nopeasti muutamassa päivässä. Eläkkeelle jääneen salaisen agentin ja terroristin kissa ja hiiri-leikki vei mennessään.

Kirjasta on kai tekeillä elokuva.

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Catherine huomaa kirjaa lukiessaan että kirjahan kertookin hänestä itsestään. Vuosikymmenten jälkeen hänen synkin salaisuutensa uhkaa paljastua kaikille.

Tarina on mielestäni osin epäuskottava, en vain pysty uskomaan että se paha tyyppi olisi oikeasti halunnut tehdä niin hyvän teon.

Maija Haavisto: Adeno

Ihan uteliaisuudesta tartuin Adenoon kun sen näin kirjaston uutuushyllyssä. Olin aiemmin lukenut Maija Haavistolta tietokirjan Hankala potilas vai hankala sairaus, jossa mainittiin endometrioosikin ja josta opin paljon lisää esimerkiksi melatoniinista.

Adeno sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, jossa kaikki sairaudet on voitettu ja ihmiset ilmeisesti elävät pitkän ja terveen elämän. Onko siis adenoviruksen aiheuttama pikkuflunssa lähes kansallisen hätätilan aiheuttava asia?

Ehkä suurin ongelma minulle tässä kirjassa oli se että en tajunnut sen loppua. Olisi se kai pitänyt tajuta, mutta olen vain liian tyhmä.

Eniten ärsytti se että tässä vahvasti peliteemaisessa kirjassa Pyramid Headin väitettiin olevan Resident Evilissä, vaikka se on oikeasti Silent Hillissä. En tosin voi tietää oliko tuo ihan tahallinen virhe.

J.R. Ward: Blood Vow

Jostain syystä J.R. Ward päätti alkaa julkaista Mustan tikarin veljeskunnasta toistakin kirjasarjaa, joka on kai suomeksi Mustan tikarin perintö. Blood Vow on tämän sivusarjan toinen osa.

Kirjan pääosissa ovat veljesten koulutusohjelmassa oleva yksinäinen susi Axe ja isältään salaa yliopistolla opiskeleva aristokraattityttö Elise. Tämän parin onnen tielle osuneet esteet tuntuivat hiukan teennäisiltä, ikään kuin kaikki parhaat paukut olisi jo aiemmin käytetty.

Minua ei valitettavasti edelleenkään kiinnostanut tippaakaan Rhagen ja Maryn ja Bittyn adoptiosotkut. Tuo juonikuvio on tuntunut jo liian epäuskottavalta ja aivan liian sentimentaaliselta. Rajansa kaikella.

No, 480-sivuinen englanninkielinen kirja tuli silti luettua neljässä päivässä.

*kansikuva sensuroitu

J.R. Ward: Viskin ruhtinaat

Kyllä J.R. Ward jaksaa kirjoittaa. Jos minä olisin rikastunut kirjoillani en kirjoittaisi montaa kirjasarjaa yhtä aikaa vaan vetäisin lonkkaa.

Viskin ruhtinaat aloittaa uuden saagan. Tällä kertaa mukana ei ole vampyyreja eikä mitään muutakaan yliluonnollista. Siksi olin kirjan alussa hiukan pettynyt ja tylsistynyt, mutta se tunne katosi nopeasti kun kirja vei mennessään.

Nyt en malttaisi odottaa jatko-osan lukemista, ja se onkin ilmestynyt englanniksi jo viime kesänä.

Harri Pirinen: Nuorten jääkiekon maailmanmestarit 2016

Ostin tämän kirjan äidilleni joululahjaksi, ja sainkin sen itselleni luettavaksi jo viime kuussa.

Tässä kirjassa draaman kaari on kohdillaan. Joskus harvoin tosielämä on taruakin ihmeellisempää.

Kathleen E. Woodiwiss: Liekki ja kukka

Luin nuorena paljon rakkausromaaneja, esimerkiksi Catherine Cooksonin lähes koko tuotannon. Näin vanhemmalla iälllä romanttiset kirjat eivät yleensä jaksa enää kiinnostaa minua tylsyytensä takia.

Klassikkoromaani Liekki ja kukka alkaa kun jenkkikapteeni Brandon luulee neitsyt-Heatheria prostituoiduksi ja raiskaa tämän. Ja siitähän sitten seuraakin kaikkien aikojen rakkaustarina!

*kansikuva sensuroitu
(Brandon:) Luuletko, että olisin moittinut sinua, vaikka olisitkin tappanut William Courtin? Taivas, se mieshän ansaitsi sen.

Brandonin logiikan mukaan William Court olisi ansainnut kuoleman koska yritti raiskata Heatherin. Mitäs Brandon itse sitten ansaitsisi koska oikeasti raiskasi Heatherin?

(Brandon:) Minä en ole milloinkaan satuttanut sinua edes pikkusormellani.

Paitsi että raiskasit. Ja tämän kirjan mukaan sehän on vain rakkauden teko jolla saa naisen rakastumaan tulisesti itseensä.

George Orwell: Vuonna 1984

En ollut koskaan lukenut tätä yleissivistykseen kuuluvaa kirjaa. Kun se tuli vastaan kirjaston "tänään palautettujen" hyllyssä niin pitihän se lainata.

Vuonna 1984 sanoo takakannessaan olevansa "poliittinen trilleri", ja voin vain todeta että tuon tyylilajin kirjat eivät näköjään ole minua varten. Kirja oli aika tylsä ja joitakin kohtia hyppäsin kokonaan yli.

Ja väistämättä kirjaa lukiessa tuli mieleen Pohjois-Korea.

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Tämä kirja ei oikeasti ole mikään kirjoitusopas vaan omaelämäkerta, joka keskittyy lähinnä kirjoittajan maailmanympärimatkoilla lesoiluun. Kyllä, olen kade.

John Grisham: Partneri

Juoni: Neljä vuotta sitten Patrick kuoli, varasti 90 miljoonaa dollaria ja katosi. Nyt Patrick jää kiinni ja hänen tarinansa paljastuu pikkuhiljaa.

Tämä kirja löytyi kirjaston ilmaishyllystä, ja sinne se palaa myös takaisin. Vaikka Partneri etenikin aika hitaasti ja oli aika kuiva niin silti se piti otteessaan ja "pakotti" lukemaan nopeasti loppuun.

Olen aiemmin lukenut Grishamilta ainakin kirjan Valamiehet.