lauantai 23. syyskuuta 2017

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Jotenkin mielenkiintoni Clare Mackintoshin kirjaa Annoin sinun mennä kohtaan väheni kun kuulin että kirjoittaja on entinen poliisi, ja että tarina perustuu tositapahtumiin. Tosielämä on liian masentavaa, on paljon turvallisempaa kun kaikki tapahtuu vain mielikuvituksessa.

Kovasti kirjan kansissa kehutaan mieletöntä juonenkäännettä. Sen vuoksi luin kirjan todella nopeasti, vain muutamassa tunnissa torstai-iltana. Paljon hypin yli, ei vaan kiinnosta... mikään. Ja sen juonenkäänteen arvasin heti alussa. Ja se viimeinen juonenkäänne oli aivan liian epäuskottava. Tähdet osuivat paskiaisella totaalisen kohdalleen?

Minulla on kai jonkinlainen asennevamma kun kaikki kirjat tuntuvat nyt minusta niin tylsiltä. Kai sitä sitten pitäisi olla cliffhanger jokaisen lauseen jälkeen?

En voi koskaan sietää sitä kun kirjassa tapetaan viaton eläin. 


PS. Englannissa tee on jokaisen sairaalapotilaan ja vanginkin ihmisoikeus.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Judith Kranz: Tähtitaivas

En ollut aiemmin tutustunut tähän kirjailijaan tai yhteenkään hänen kirjoistaan. Tähtitaivas tarttui mukaani kirjaston vaihtohyllystä.

Kirja kertoo kolmen naisen tarinan: Even ja hänen kahden tyttärensä Delphinen ja Freddyn. Tapahtumat alkavat ennen ensimmäistä maailmansotaa ja jatkuvat pitkälle toisen maailmansodan jälkeen.

Kaikki kolme naista ovat tietysti niin ylimaallisen ihania ja kauniita että kaikki miehet eivät voi olla rakastumatta heihin. Rahaa, miehiä ja rakkautta riittää.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Elizabeth Hand: Pimeää kohti

Helsingin Sanomissa oli juttu Elizabeth Handin harvinaisen paheellisesta sankarittaresta Cass Nearystä. Sekö se nyt sitten on niin ihmeellistä että naishahmo on viinaa ja huumeita vetävä luuseri?

En yhtään ihmettele että Handin Pimeää kohti on hänen kirjoistaan ensimmäinen suomennettu. Heti alussa matkustetaan Suomeen. Kirjassa ei anneta mitenkään mairittelevaa kuvaa Suomesta tai varsinkaan Islannista.

Cass Nearyn seikkailut jatkuisivat myös useammissa kirjoissa, mutta en aio lukea niitä. Vaikka jännäreistä ja dekkareista tykkäänkin niin Pimeää kohti oli minulle liian synkkä ja makaaberi aiheeltaan.


maanantai 4. syyskuuta 2017

Catherine Cookson: Nousukas

Nousukas oli viettänyt varmaan lähes pari vuosikymmentä kirjahyllyssäni lukemattomana. Monta kertaa yritin kyllä aloittaa, mutta aina se jäi kesken. Miksi pidin nuorempana niin paljon Catherine Cooksonin kirjoista, mutta nykyään ne tuntuvat olevan pelkkää tylsää pakkopullaa?

Päätin nyt lukea Nousukkaan jotta voisin viedä sen hyvällä omallatunnolla kirjaston vaihtohyllyyn. Juoni on todella romanttinen eikä ollenkaan sairas: Hovimestari rakastuu palvelemansa perheen pieneen tyttäreen.