J P Delaney: Edellinen asukas

Juoni: Kaksi traumatisoitunutta naista muuttaa samaan erikoiseen taloon muutaman vuoden välein. Nykyhetken naiselle alkaa vähitellen paljastua mitä edelliselle asukkaalle kävi.

Mieskirjailijan seksifantasiat on yritetty naamioida jännäriksi. Haluan uskoa että tosielämässä yksikään nainen ei toimisi niin idioottimaisesti kuin tämän kirjan naispäähenkilöt. Pahinta on silti kissanpennun kohtalo.

Elokuva on tulossa Ron Howardin ohjaamana.

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Masentunut ja ahdistunut alkoholisti-toimittelija lähtee pienen luksusjahdin neitsytristeilylle. Sen aikana hän on näkevinään murhan. Minne katosi hytin numero 10 nainen?

Nainen hytissä 10 on todella tylsä kirja, en suosittelisi tätä kenellekään. Lisäksi se on epäuskottava erityisesti liian onnellisen loppunsa osalta.

Stephen King: Carrie

Jo jonkin aikaa olen halunnut lukea uudelleen kaikki Stephen Kingin kirjat. Ilmestymisjärjestyksessä.

Heti aluksi tuli vaikeuksia kun tajusin ettei paria alkupään kirjaa ole ollenkaan kirjastossa. Mutta onneksi noita puuttuvia kirjoja ei lopulta kai ole kuin tasan kaksi: novellikokoelma Yön äänet ja jättiläisromaani Tukikohta.

Carrie on Kingin esikoisromaani, ja se on hänen tuotannossaan harvinaisen lyhyt kirja. Carrie on teinityttö, jolla on ristinään ääriuskonnollinen äiti ja kiusaavat koulukaverit. Onneksi koston aika koittaa.

Telekinesia on kyky jonka olen aina halunnut, ehkäpä tällä kirjalla on peräti jotain tekemistä asian kanssa?

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt

Lauren Beukesin kirja Säkenöivät tytöt kertoo ajassa matkaavasta sarjamurhaajasta. Ja siitä yhdestä tytöstä jonka hän vahingossa jätti henkiin. Sain tietää tämän kirjan olemassaolosta koska Hesarissa oli kirjailijan haastattelu.

En tykännyt Säkenöivistä tytöistä. Kirja oli makuuni liian tylsä ja väkivaltainen. Pahinta oli eläimiin kohdistettu julmuus, sitä en kestä ja se saa itkemään jos ihmisten kiduttaminen ei.

Kirjan tv-sarja -oikeudet on ostettu jo vuosia sitten. Liekkö tulee ollenkaan?

Douglas Preston & Lincoln Child: The Relic

The Relic on Prestonin ja Childin Pendergast-sarjan ensimmäinen osa. Tämän kirjasarjan suomentaminen aloitettiin jostain syystä vasta sarjan kolmannesta osasta Ihmeiden kabinetti, joten The Relic piti lukea englanniksi.

New Yorkin luonnonhistorian museossa riehuu esihistoriallinen hirviö. Heti sarjan ensimmäisessä osassa nähdään Pendergastin lisäksi Vincent D'Agosta, Bill Smithback ja Margo Green. Täytyy sanoa että että tämän sarjan museoihin sijoittuvat osat eivät ole kiinnostaneet minua paskaakaan, niin ei tämäkään.

Lukiessani Pendergast-sarjaa olen haaveillut sarjaan perustuvasta elokuvasarjasta. Jokaisesta kirjasta saisi niin kätevästi oman elokuvansa. Luettuani The Relicin loppuun minulle selvisi täysin sattumalta että siitä on tehty elokuva jo vuonna 1997. Mutta jostain idioottimaisesta syystä elokuvantekijät ovat tehneet maailmanhistorian hirveimmän virheen jättämällä leffasta kokonaan pois kirjan ja koko kirjasarjan päähenkilön eli FBI-agentti Pendergastin. Miten teet Pendergast-elokuvasarjan jos jätät hänet pois heti ekasta osasta?! Ei ole paljoa järki päätä pakottanut. Pitäisi kai jotenkin saada tuo leffa katsottua.

Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti

Luulin että Ihmeiden kabinetti on Prestonin ja Childin Pendergast-sarjan ensimmäinen osa. Vasta luettuani tämän massiivisen 650-sivuisen kirjan loppuun minulle paljastui että tämä onkin jo sarjan kolmas osa. Törkeästi suomennoksen kannen sisäsivulla tätä väitetään valheellisesti ensimmäiseksi osaksi. Kyllä vähän ihmettelinkin kun jatkuvasti viitattiin vanhoihin tapahtumiin. Ja minähän varasin kerralla kirjastosta myös sen "toisen" osan. Ilmeisesti niitä oikeasti ensimmäisiä osia ei ole suomennettu? Kirjastostakin löytyy eka osa The Relic vain englanniksi.

Ja kuulemma pari sivuhenkilöäkin on seikkaillut aikaisemmin omassa kirjassaan. Että eipä tämän sarjan aloittaminen oikein onnistunutkaan. Ja olin sitäpaitsi luullut lukeneeni aiemmin tämän sarjan pari myöhempää osaa, mutta ne olivatkin toista sarjaa (Wyman Ford). Jotkut kirjailijat ovat niin tuotteliaita että vähemmästäkin menee tämä idiootti sekaisin.

Entäs se itse kirja sitten? Mielestäni aika tylsähkö, tosin aihepiiri ei kiinnostanut minua tippaakaan. New Yorkista löytyy vanha joukkohauta, jonka ruumiit on murhattu. Pian iskee kopiomurhaaja. Miksi ylimaallisen outo ja sikarikas FBI-agentti Pendergast on niin kiinnostunut jutusta?

Stephen King: The Outsider

Opettaja ja junnuvalmentaja Terry Maitlandia syytetään nuoren pojan raiskauksesta ja murhasta. Todisteet häntä vastaan ovat raudanlujat, mutta niin on hänen alibinsakin. Miten hän pystyi olemaan kahdessa eri paikassa samaan aikaan?

En tykännyt The Outsiderista. Kirja oli todella tylsä, ja mikä pahinta se muuttui kesken kaiken Mr. Merdeces-sarjan jatko-osaksi. En siis todellakaan ole sen sarjan fani. Eikö se sarja siis lopu koskaan? Eikö King aio enää koskaan kirjoittaa mitään muuta? Argh.

J.R. Ward: The Thief

The Thief on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan 16. osa

En tiedä missä vaiheessa tämä sarja muuttui niin tylsäksi ja itseään toistavaksi. The Thief on huumeaddiktin ja kissavarkaan "oma" kirja, mutta he ovat siinä vain sivuosassa. Valokeilan varastavat kirjailijan suosikki V ja kirjailijan inhokki Jane. Kuulemma alunperin V:n ja Butchin oli tarkoitus päätyä yhteen, mutta vielä silloin sellaista ei muka voinut kirjoittaa.

Kritisoin monen muun tavoin sitä että tässä universumissa ja todellisuudessa kun sen oikean löytää niin mitään muuta ei enää koskaan halua. Ei näe, ei kuule ei mitään muita. Siksi V:n pettämisjuoni ei istu tähän maailmaan ja vie pohjan kaikilta happily ever after-pareilta. Toisaalta jo Rhagen itsemurhahakuisuus vaimonsa mahouden vuoksi oli jo samaa luokkaa. Ei näin. HEA:n jälkeen kuuluu olla pelkkää sunshine, happiness and rainbows.

Kirjaimellisesti kaikki muut ovat haukkuneet Vitoriaa tylsäksi, mutta itse toivoin että hänen tarinansa olisi jatkunut vielä tulevissakin kirjoissa. Miten niin muka niin itseään täynnä oleva ja varovainen nainen voisi kokea noin yhtäkkisen kohtalon?

Lopussa tuntui (taas?) siltä että deadline on tullut vastaan ja on vaan ollut pakko pistää äkkiä kaikki pakettiin. Toisaalta tässä kirjassa vain luodaan asetelmia tulevia osia varten.

Karin Slaughter: Sokaistu

Halusin niin kovasti tykätä Karin Slaughterin esikoiskirjasta Sokaistu. Silloin olisin voinut lisätä lukulistalleni paljon kyseisen kirjailijan dekkareita. Mutta ei tämä valitettavasti ollut rakkautta ensisilmäyksellä.

Sokaistu oli makuuni liian raaka kirja. Harva kirja on, mutta tässä oli liian oksettavia yksityiskohtia. Kirja oli myös tylsä, sen lukemisessa kesti minulla monta kuukautta.

Daniel Cole: Räsynukke

Löydetään kuudesta ihmisestä kokoonkursittu ruumis. Lievästi sanottuna moniongelmainen poliisi johtaa jostain syystä tutkintaa, vaikka hänen paikkansa olisi jossain ihan muualla. Murhaaja ilmoittaa listan seuraavista uhreistaan ja heidän kuolinpäivänsä.

Ensihoitaja Daniel Colen esikoisromaani Räsynukke aiheutti kohua ja sen käännösoikeudet ostettiin jo ennen julkaisua yli 30 maahan. En ymmärrä millä perusteella joku kirja on suuri menestys jo ennen julkaisua. Voisin minäkin kirjoittaa mehevän synopsiksen tms. mutta itse kirja olisi täysi paska. Ja valitettavasti vähän siihen suuntaan on Räsynukenkin laita.

Räsynukkea olisi pitänyt editoida paljon. Kerronta oli hetkittäin sekavaa ja outoa. Henkilöitä oli liikaa ja edes heidän sukupuolensa eivät olleet selviä. Esimerkkinä kynsilakkaa käyttänyt hahmo joka olikin lopulta mies.

Räsynukke on jakanut mielipiteet täysin. Jotkut hehkuttavat, jotkut murskaavat. Itse asetun kai siihen keskivaiheille. Luin kirjan nopeasti eli en tylsistynyt, mutta loppu oli hiukan pannukakku. Plussaa erikoisista tappotavoista.

Jatko-osa on tulossa.

Ossi Nyman: Röyhkeys

Ossi Nyman kertoo kohua herättäneessä esikoisromaanissaan Röyhkeys itsestään eli elämäntapatyöttömästä, joka käy Bruce Springsteenin keikalla, työvoimakoulutuksessa ja kirjoittajakoulussa.

Ihmettelen miten tämä kirja on ylittänyt julkaisukynnyksen. Ja eniten ihmettelen ihmisten halua kirjoittaa kirjoja itsestään ja omasta tylsästä elämästään. Voisinhan minäkin kirjoittaa työttömän elämästäni ja musiikkimaustani, mutta ei sellaisen lukeminen kiinnostaisi edes minua.

Tuomas Vimma: Vasen ranta

Vasen ranta on varsinkin alkupuolellaan todella tylsä kirja, taistelin sen kanssa kuukausikaupalla että jaksoin lukea. Pariisissa tapahtuu terrori-isku, ja tapahtumien keskiössä ovat pariisilainen valokuvaaja Maxime ja suomalainen Katariina.

Hetkittäin sanoilla kikkaillaan niin että sanoma meinaa jo jäädä epäselväksi. Tämä kirja on myös tyyppiesimerkki mieskirjailijan harjoittamasta miehisestä katseesta. Kirjan lopun on kai tarkoitus olla shokeeraava ja onneton, mutta minä olen tietysti eri mieltä.

Jeffrey Archer: Isän synnit

Isän synnit on Clifton-kronikan toinen osa, siis jatkoa kirjalle Vain aika näyttää.

Isän synnit on edeltäjäänsä mielenkiintoisempi ja jopa jännittävämpi kirja. En tosin mennyt niihin lankoihin joita kirjoittaja yritti virittää. Varoituksen sana, kirja loppui törkeästi täysin kesken. Näköjään sarjan seuraavakin osa Vaietut salaisuudet on jo julkaistu suomeksi.

En ymmärrä Emman motiivia, miksi hän ehdoin tahdoin haluaa naimisiin veljensä kanssa? Luulisi että maailmassa olisi muitakin miehiä. Tulevien lasten kannalta paljon terveellisempiä miehiä.

Miksi tarinan pahis on Hugo, kun se oikeasti on Maisie? Sama juttu kuin Titanicissa: Unohdetaan kätevästi se tosiasia että kihlattuaan pettävä ihminen ei ole koskaan tarinan sankari.

Ann-Mari Leinonen: Sentillä rakkautta - liattu

Todella ahdistava ja surullinen kirja itsetuhoa tekevästä naisesta. Sentillä rakkautta on omaelämäkerrallinen tarina raiskatusta naisesta joka tekee jatkuvasti vääriä päätöksiä elämässään ja menettää siksi myös fyysisen terveytensä.

Kirjoittajan mielestä hänen intiimejä henkilökohtaisia asioitaan ei saa kertoa kenellekään, mutta julkaisee silti tämän pornopaljastuskirjan. En ihan ymmärrä tätä logiikkaa.

Ja en myöskään ymmärrä "yhyy, näytän niin rumalta silmälaseissa että käytän piilolinssejä näön menettämisen uhallakin"-asennetta jonka luulisi jääneen jo viimeistään sinne yläasteelle.

Eniten ihmetyttää se miksi raiskauksen uhrilla tai yhdellekään hänen läheisellään ei missään vaiheessa käy mielessäkään rikoksesta ilmoittaminen poliisille.

*kirjan kansikuva sensuroitu*

Elizabeth Blackburn & Elissa Epel: Pitkän ja hyvän elämän biologia

Tämän kirjan aiheena on telomeerit ja terveys. Miten telomeerit vaikuttavat siihen miten pitkään ja miten terveenä saamme elää, ja voiko telomeerejään pidentää?

Kirjassa on lukuisia testejä, joiden avulla omien telomeeriensä terveyttä voi yrittää arvioida. Niiden mukaan minä olen screwed, koska olen vyötärölihava kyynisen vihamielinen pessimisti, jonka elämällä ei ole tarkoitusta. Kannustavaa. Tosin eipä noilla telomeereillä ole minun tapauksessani mitään merkitystä, koska sairas elinaikani on jo alkanut.

No niiin. Sitten joitakin kyynisiä ohjeita pitkiin telomeereihin:
synny pitkätelomeerisille vanhemmille
varmista että äitisi imettää sinua
hanki geenit joilla rasva ei keräänny vatsalle vaan lantiolle/reisiin
älä tee vammaista/sairasta lasta

Ja sitten kun täällä ollaan niin ne pari pakollista sanaa ruokavaliosta:

Sokerinsaannin rajoittaminen saattaa olla hyödyllisin yksittäinen ruokavaliomuutos, jota voit kokeilla.

Ajatus, jonka mukaan kaikki ruoka vaikuttaa samalla tavalla painoon ja aineenvaihduntaan - "kalori on kalori ja sillä siisti" - on virheellinen. Sokerin vähentäminen ruoasta tehostaa aineenvaihduntaa, vaikka ruoan kaloripitoisuus ei pienenisi.

Kirjassa ei ollenkaan mainita tiettyjä hormoneita. Kai se nyt tiedetään että estrogeenin puutos aiheuttaa naisille osteoporoosia, sydäntauteja ja muuta mukavaa, joten luulisi sen myös telomeerien pituudessa näkyvän. No ei kai sitten.

J.R. Ward: Dearest Ivie

Dearest Ivie on pienoisromaani ja Mustan tikarin veljeskunta-sarjan osa 15.5. Kirja on ainakin näin aluksi julkaistu vain sähköisenä. Niinpä minäkin jouduin nyt ensimmäisen kerran käyttämään rahaa J.R. Wardin kirjaan, 1.77 puntaa. Voisi kai sanoa että oli jo korkea aikakin "sponsoroida" kyseistä kirjailijaa, kymmenien luettujen kirjojen jälkeen.

Dearest Ivie oli minulle hiukan pettymys. Kumpaakaan päähenkilöistä ei kai ole sarjassa aiemmin mainittu. "Yllättävä" juonenkäänne oli selvää heti alusta lähtien. Mutta kaiken epäuskottavuuden voi tietysti laittaa vampirismin piikkiin.

Mukana oli myös kaksi ensimmäistä lukua ensi kuussa julkaistavasta Mustan tikarin veljeskunta-sarjan 16. osasta The Thief. Aika tylsiä jos minulta kysytään. Alan muuten pelätä että kirjasto ei aio hankkia kyseistä kirjaa. Tein hankintapyynnön ajat sitten eikä kirjaa näy vieläkään varauksissani.

Pauliina Susi: Seireeni

Pauliina Suden Seireeni kävisi matkapäiväkirjasta. Eipä tätäkään kirjaa olisi voinut kirjoittaa köyhä ja kipeä, niin yksityiskohtaisesti Välimeren luksusristeilyn kulkua ja eri vaiheita kuvataan.

Odotin vähän jännittävämpää ja nopeammin etenevää kirjaa, mutta ei tämäkään huono ollut.

Jyri Paretskoi: Nimetön

Mikäpä voisi olla parempaa kuin paskoille miehille kostava nainen? Ei mikään.

Jyri Paretskoin kirjassa Nimetön nainen rankaisee vaimojaan pettäviä miehiä leikkaamalla heidän nimettömät sormensa pois. Yksi hänen uhreistaan haluaa kostaa.

Hyvä idea, hyvä toteutus.

VARO JUONIPALJASTUSTA!

"Liikaa stressihormoneja veressä, liikaa toisiinsa törmäileviä ajatuksia, liikaa tekemistä, liikaa miehiä pakastimessa."

Anthony Barnosky & Elizabeth Hadly: Loppupeli

Väestöräjähdys. Ilmastonmuutos. Ruuan- ja vedenpuute. Tässä resepti maailmanlaajuiselle katastrofille, josta olemme nähneet vasta alkusoittoa.

Loppupeli kertoo surullista tarinaa siitä miksi ihmiskunnan tulevaisuus näyttää synkältä.

Jos tämän kirjan kirjoittajat ovat olevinaan niin huolissaan maapallon tilasta, niin miksi he ovat tuottaneet tähän maailmaan kaksi kerskakuluttajaa lisää? Se ei käy järkeen. Sama juttu jokaisen ympäristönsuojelu-hihhulin kohdalla joka lisääntyy. Lapsen tekeminen on pahin ympäristöteko.

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä

Poistuuko pahuus milloinkaan ihmisestä? Juhani on keski-ikäinen poliisi, jonka elämäntavat eivät ole koskaan olleet lainkuuliaiset. Eräänä päihdehuuruisena yönä jonkinlainen raja kuitenkin ylittyy.

Maria Mustrannan esikoisromaani Sokeita hetkiä on eheä kokonaisuus, mutta en pitänyt hahmoista enkä heidän valinnoistaan.

Tess Gerritsen: Tappava salaisuus

12:s Rizzoli & Isles-kirja. Maura oli hankkinut itselleen kissan, ja ensimmäinen reaktio oli tietysti pelko sen puolesta. Ei kai nyt kukaan kirjoita kirjaan kissaa ilman pahoja aikeita?

Nykyään minua jaksaa kiinnostaa lähinnä vain Tess Gerritsenin ja J.R. Wardin kirjat, eikä Gerritsen pettänyt tälläkään kertaa. Näennäisesti toisilleen tuntemattomien ihmisten murhia yhdistää tappava salaisuus.

Mika Saukkonen: Juti - Timo Jutilan tarina

Joululahjaksi saatu kirja.

Ensimmäinen ajatus joka tätä kirjaa lukiessa tulee mieleen on tietysti se että milloin Saku Koivusta tulee kirja? Ja toinen kysymys heti perään: Jos ihmisellä on tukos kaulavaltimossa niin sekö ei olekaan hätätapaus, vaan leikkausta voi odotella rauhallisin mielin monta kuukautta?

Juti yllätti mielenkiintoisuudellaan, varsinkin loppua kohden. Erityisesti kertomukset Jutin joukkueenjohtajan uralta hämmästyttivät. Miten Raimo Summasen kaltainen epätasapainoinen ja aggressiivinen ihminen on voinut päästä Suomen maajoukkueen valmentajaksi asti?

Kirjassa ärsyttivät kirjoitusvirheet ja jopa faktavirheet. Vaikka niiden kouluasteiden nimet on nykyään typerästi muutettu ala- ja yläkouluksi niin ei se todellakaan tarkoita sitä että esim. Juti olisi sen nimisiä kouluja käynyt.

J.R. Ward: Blood Fury

Blood Fury on Mustan tikarin veljeskunta-sarjan sisarsarjan Mustan tikarin perintö osa. Johan tässä menee sekaisin? Näiden "kahden" sarjan kirjat on todellakin syytä lukea ilmestymisjärjestyksessä.

Aristokraattivampyyri Peyton on vielä tämänkin kirjan aikana toivottomasti rakastunut Paradiseen, siksi hänen yhtäkkinen "rakastumisensa" Novoon ei tunnu uskottavalta. No Peytonilta riittää rakkautta monelle naiselle kerrallaan?! Mutta jos jonkun on tarkoitus olla se ainoa oikea niin... onneksi ne löytyy kaikille samasta harjoitusryhmästä.

Kuninkaan asianajaja Saxton puolestaan haikailee vieläkin kipeästi Blayn perään, mutta korvike löytyy tietysti tosi läheltä. Tosirakkauden osuessa kohdalle heterostakin tulee homo sekunnissa.

Seuraavaksi julkaistaan ihan pääsarjan puolella The Thief. Eli eräs kissavaras ja joku huumeaddikti-ukko päätynevät viimein yhteen.

Julian Fellowes: Belgravia

Downton Abbeyn luojan Julian Fellowesin kirjoittama kai romanttiseksi tarkoitettu historiapläjäys Belgravia on saanut paljon kehuja mutta minulta niitä ei tipu. En uskonut hetkeäkään että lukisin tämän todella tylsän ja täysin turhan kirjan loppuun asti, mutta niin pääsi sittenkin käymään.

Belgravia sijoittuu 1800-luvulle. Kyse ei ole mistään elämää suuremmasta rakkaustarinasta, vaan höpsön tytön höpsöstä väärinkäsityksestä, joka vaikuttaa jälkipolvienkin elämään. Lopulta kaikki huipentuu... paitsi että ei, vaan pläsähtää kuin pannukakku.