Jeffrey Archer: Vain aika näyttää

Ex-linnakundi ja menestyskirjailija Jeffrey Archerilta on tulossa uutta kuulemma 7-osaista kirjasarjaa eikä kukaan ole kertonut minulle mitään! Sarjan ensimmmäinen osa on tämä Vain aika näyttää.

Harry Clifton varttuu köyhän yksinhuoltajaäidin poikana autuaan tietämättömänä epäselvän syntyperänsä aiheuttamista ongelmista. Kun Harry rakastuu parhaan kaverinsa pikkusiskoon kukaan ei tee mitään estääkseen mahdollisesti sukurutsaista suhdetta ennen kuin on liian myöhäistä.

Lukiessa en voinut olla miettimättä että ovatko Archerin aikaisemmatkin kirjat olleet näin tylsiä? Jos minä kirjoittaisin näin tylsää tekstiä niin ei sitä kukaan lukisi tai kustantaisi. Olen kuitenkin aiemmin ollut Archerin kirjojen fani, hyllystäkin löytyvät esimerkiksi Tuhlaajatytär ja Suuri unelma.

Kaipa silti aion lukea sarjan seuraavan osan Isän synnit.

James Frey: Endgame - Pelin säännöt

Loppupeli-trilogian viimeinen osa Endgame - Pelin säännöt oli ilmestynyt jo viime vuonna, mutta sitähän ei tietenkään oltu minulle kerrottu. Ensimmäinen huomio oli se että kirja on paljon edeltäjiään lyhyempi.

En ole ainoa joka ei ole pitänyt sarjan päätöksestä. Monelle suurin ongelma tuntuu olevan tiettyjen parin hahmon kuolema, mutta minua se ei haittaa. Se mikä häiritsi on kirjan tylsyys. Ensimmäinen ja jopa toinenkin osa olivat paljon jännittävämpiä kuin tämä. Jouduin pakottamaan itseäni lukemaan kirjan nopeasti loppuun asti.

Porukkaa kyllä lahdataan kiitettävästi ja yllättävästi, mutta se ei näköjään takaa sitä että kirja olisi mielenkiintoinen. Ja rohkeutta siihen kaikista järkyttävimpään kuolemaan ei riitä tämänkään sarjan tekijöillä.

Vieläköhän Loppupelistä yritetään tehdä elokuva?

Enpä tiennytkään että James Freyn "omaelämäkerta"-petos on South Parkin jakson A Million Little Fibers takana.

Stuart MacBride: Kuoleman sävel

Stuart MacBriden kirjassa Pahan postia oli inhottavia ihmisiä tekemässä inhottavia asioita. Miksi siis edes halusin lukea sen kirjan jatko-osan Kuoleman sävel? Kaipa näissä molemmissa kirjoissa on ollut liian kiinnostava juonikuvaus.

Päähenkilö Ash on edelleen ällöttävää ihmissaastaa, kuten lähes kaikki muutkin hahmot. Ex-poliisi Ash on Kuoleman sävelen alussa vankilassa. En muista että hän olisi sinne joutunut edellisen osan lopussa, joten olin aika ihmeissäni että miksi. No tokihan Ash pääsee nopeasti pois posesta, jotta voisi alkaa toteuttaa pakkomiellettään tappaa itse piru eli rouva Kerrigan.

Kaikesta valituksesta huolimatta on pakko todeta että Stuart MacBride osaa kirjoittaa jännäreitä, olen ihan kateelllinen. Harmi ettei tästä Ash Henderson-sarjasta ole ainakaan vielä tullut lisää osia. Pitäisiköhän tutustua MacBriden muihin kirjoihin?

Tess Gerritsen: Joka tulella leikkii

Ensimmäinen huomio: Todella lyhyt kirja, vain 233 sivua.

Toinen huomio: Tämä ei olekaan Rizzoli & Isles-kirja niin kuin luulin. Mikä pettymys.

Joka tulella leikkii mainostaa tähän tyyliin takakannessaan: Hyytävä trilleri sävellyksestä, jonka selittämätön voima saa äidin pelkäämään omaa lastaan. En siis ollenkaan osannut odottaa että puolet kirjasta kertoisi toisen maailmansodan aikaisista natsien kauhuteoista.

Kirja oli ihan hyvä, vaikkakin sen loppu olikin aika ennalta-arvattava.

Ja kirjan lukemisen jälkeen voin todeta että sen nimi Joka tulella leikkii sopii mielestäni sille todella huonosti. Itse asiassa luen nyt sattumalta Stuart MacBriden kirjaa nimeltä Kuoleman sävel, ja sen nimi olisi sopinut tälle kirjalle paljon paremmin.

Järkytyksekseni huomasin että Tess Gerritsenillä on vieläkin monta kirjaa joita en ole lukenut. Joitakin niistä ei ole edes kirjastossa. Mitälie Harlekiinin romanttisia trillereitä.

Justin Cronin: Peilikaupunki

Peilikaupunki on Justin Croninin vampyyritrilogian päätösosa.

Oli varmasti helvetin hyvä päätös minulta lopettaa tämän kirjan englanninkielinen versio kesken vuosi sitten. Kohta se suomennos ilmestyy niin luen sen sitten, ajattelin. Koko vuoden vilkuilin kännykkää että milloinka se viesti tulee joka ilmoittaa varatun kirjan saapuneen kirjastoon. No ei.

Vasta kai parisen kuukautta sitten kysyin kirjastolta että miksi heille ei ole vieläkään saapunut kirja joka ilmestyi lähes vuosi sitten. Vasta tuon viestin lähettämisen jälkeen tajusin tarkastaa netistä miten asia onkaan. Ja kappas vaan, jostain syystä Peilikaupungin suomennos oli myöhästynyt vuodella! Ilmankos sitten sitä ei saatu kirjastoonkaan.

Hyvää kannatti odottaa? Joo ei. Olen edelleen sitä mieltä että Justin Cronin jaarittelee liikaa. 644 sivua! En kestä näitä järkälemäisiä kirjoja, niissä ei ole mitään järkeä. Vievät liikaa tilaa ja painavat liikaa. Saisivat säätää lain että kaikki kirjat pitää julkaista vain pokkareina. Kovakantisuus on ihan turhaa hifistelyä.

En muistanut edellisistä osista mitään, enkä edes sitä ehkä noin sataa sivua minkä ehdin lukea The city of mirrorsista. No silti en todellakaan aloittanut alusta. Hahmotkin ovat koko ajan olleet minulle suurimmaksi osaksi harmaata massaa.

Mielestäni edelleen tässä koko trilogiassa parasta oli ensimmäisen osan alku, kun virus pääsi karkuun ja maailmanloppu koitti. Kaikki sen jälkeen... Plääh.