Stephen King: Vimma/Juokse tai kuole

Ehdin ladata Roadworkin e-kirjana ennen kuin tajusin että minullahan on ihan fyysisenä kirjana tämä Kingin Richard Bachman-kombo Vimma/Juokse tai kuole.

Sisältää juonipaljastuksia!

Vimma (Roadwork)

Aivan ylettömän tylsä kirja pesulatyöntekijä Bartista jonka työpaikka ja koti ollaan jyräämässä uuden tien alta. Bartin pitäisi hoitaa työnantajansa muutto uusiin tiloihin mutta eihän sitä jaksa hoitaa eikä myöskään hankkia uutta kotia itselleen ja vaimolleen. Bart elää siis umpitylsää arkeaan ja ryyppää ja antikliimaksina lopussa tappaa itsensä. Yksi tylsimmistä ja turhimmista kirjoista koskaan.

Juokse tai kuole (The Running Man)

Tämä on aina ollut yksi suosikeistani Kingin tuotannossa, ja niin vieläkin. Juokse tai kuole sijoittuu vuoteen 2025, missä kaikki on tietysti päin persettä. Eikä vähiten Kingin pieleen mennyt tulevaisuudenmaalailu. Tosin tämä erittäin ajankohtainen kohta iski:

Kun Richards sanoi että perheessä oli flunssatapaus, lääkäri nosti äkisti katseensa.

"Vaimonneko?"

"Ei. Tyttäreni."

"Ikä."

"Puolitoista vuotta."

"Onko teidä rokotettu? Älkää yrittäkö valehdella!" lääkäri huusi äkkiä, ikään kuin Richards olisi jo yrittänyt. "Tarkistamme terveystietonne."

"Rokotettu heinäkuussa 2023. Tehosteannos syyskuussa 2023. Paikallisella terveysasemalla."

Köyhällä ja työttömällä Ben Richardsilla on vaimo ja sairas lapsi. Saadakseen rahaa perhelleen hän osallistuu tappavaan tositv-ohjelmaan.

Harmi ettei tästä ole vielä tullut kunnon elokuvaa. Se Arnoldin leffa ei noudata juonta ollenkaan.

Helen Monks Takhar: Kaikki mitä halusit

Sisältää juonipaljastuksia!

Kirjan Kaikki mitä halusit sanotaan olevan Kiltin tytön ja muiden vastaavien manttelinperijä. Nelikymppinen päätoimittaja Katherine saa uudeksi avustajakseen parikymppisen Lilyn, jolla on pahat mielessä.

Hyvää

-kaikki päähenkilöt kuolevat

Huonoa

-tylsä kirja jossa ei tapahdu juuri mitään

-todella ennalta-arvattavat juonenkäänteet

Harriet Tyce: Veriappelsiini & Kaikki valheesi

Luin kaksi Harriet Tycen kirjaa peräkkäin, ja miten voikin mielipiteeni niistä olla niin erilainen?

Veriappelsiini piti minut koukussa alusta loppuun, ja luin sen muutamassa tunnissa. Alison on alkoholisoitunut asianajaja, joka pettää miestään. Hänen korttitalonsa alkaa hiljalleen luhistua.

Kaikki valheesi oli aivan helvetin tylsä. Ensinnäkin siinä on liikaa samankaltaisuutta Veriappelsiinin kanssa. Molempien kirjojen pääosanaiset ovat asianajajia, joilla on lievästi sanottuna ongelmia kotona. Sadie aloittaa uuden elämän Lontoossa tyttärensä kanssa, mutta tie taitaakin viedä ojasta allikkoon.

Naurettavaa on se että nämä molemmat kirjat ovat varmasti objektiivisesti katseltuna ihan yhtä tylsiä. Ne ovat lähinnä tylsän arkielämän kuvausta, mitä vihaan kirjoissa jotka väittävät olevansa jännäreitä.

Stephen King: Kosketus

Etenin Stephen King-projektissani Kosketukseen (The Dead Zone). Muistan kuinka lukiessani tätä kirjaa nuorena ensimmäisen kerran se sai minut itkemään. Ja kyllä, edelleenkin Kosketus on koskettava kirja.

Nuori opettaja Johnny Smith joutuu auto-onnettomuuteen ja vaipuu koomaan usean vuoden ajaksi. Herätessään hän on menettänyt kaiken, mutta saanut yliluonnollisen kyvyn. Tärkein kysymys kuuluu: Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin tappaisitko Hitlerin?

 

Kosketuksesta tehtiin aikoinaan heti tuoreeltaan elokuva, jonka pääosassa on Christopher Walken. Mutta minulle oli kokonaan uutta että kirjasta on tehty myös tv-sarja. Kuusi kautta, 81 jaksoa. Eikä mitään mahista nähdä sitä mitenkään?

David Wallace-Wells: Asumiskelvoton maapallo

Asumiskelvoton maapallo on hirvittävää ja masentavaa luettavaa jopa kaltaiselleni pessimistille. Kirjassa kerrotaan mitä rakkaalle maapallollemme tapahtuu lähitulevaisuudessa jos ilmastonmuutokselle ei tehdä mitään. Karmivampaa kuin mikään kauhuleffa, ja tämä on pian todellisuuttamme. Suosittelen kaikille.

Stephen Kingin The Stand (Tukikohta)

Aloin lukemaan Stephen Kingin yli 1400-sivuista The Standia ennen koronapandemiaa, ja lukuprosessissa kesti lopulta reilusti yli vuosi. Enpä olisi aloittaessani voinut arvata että tulisin itsekin elämään tappavan viruspandemian keskellä. Kirjassa tosin tappavuus on hiukan eri luokkaa, yli 99%. Onneksi tämä oikean elämän labrassa paranneltu virus on ainakin toistaiseksi vähän kesympi.

Pakkohan se on myöntää, The Stand on lopulta aika tylsä kirja, eikä kuulu suosikkeihini Kingin tuotannossa.

Kirjasta tehty ensimmäinen minisarja (1994) noudattaa aika uskollisesti kirjan juonta. Jo silloin 90-luvulla minua ärsytti se että kaksi kirjan hahmoa oli sarjassa sulautettu yhdeksi (Rita/Nadine).

Toinen minisarja/The Stand (2020)

Miksiköhän tämäkin sarja oli pakko tehdä? Kun on pakko tehdä asioita pakolla eri tavalla kuin alkuperäisessä sarjassa niin pieleenhän se menee. Sarjassa hypitään pakkomielteenomaisesti eri aikatasoissa. Kyseessä on pelkkä tilkkutäkki. Mitenhän huonosti tässä sarjassa pysyy kärryillä jos ei ole lukenut kirjaa? Ja sitten tämä nykyinen pc-kulttuuri että on pakko muuttaa hahmojen etnisyyksiä ja sukupuolia. Sarjan ärsyttävintä ja oksettavinta antia on Frannie. Mitä hittoa Stu näkee Franniessa? Ja mitä  hittoa kaikki se Las Vegas-paska oikein oli? Ei siellä juhlittu vaan tehtiin töitä. Onneksi mukana on sentään pari suosikkinäyttelijääni, Alexander Skarsgård ja James Marsden. Parasta sarjassa oli tietysti Kojak. Wuf ja silleen.

Ps. Sarjassa oli myös paras synnytyskohtaus koskaan.

Stephen Kingin alkupään tuotantoa

Aloitin parisen vuotta sitten projektin lukea uudelleen kaikki Stephen Kingin kirjat julkaisujärjestyksessä. Ensimmäisenä oli tietysti Carrie.

Painajainen

Juoni: Vampirismi leviää amerikkalaisessa pikkukaupungissa.
Kuin olisi kotiin tullut. Jotkut haukkuvat tylsäksi, minä en.

Raivo
Juoni: Teinipoika ampuu pari opettajaansa kuoliaaksi ja ottaa luokkakaverinsa panttivangeiksi.
En ole koskaan tykännyt Raivosta. Se on tylsä ja epäuskottava. Tokihan kaikki luokkatoverit ovat psykopaattitappajan puolella. Ja kaikkien mielestä myös koko homman syy ja tarkoitus on nöyryyttää Tediä, joka ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa.

Pitkä marssi
Juoni: Tulevaisuudessa järjestetään sadan osallistujan kävelykilpailu, josta vain voittaja selviää hengissä.
Pitkä marssi on aina ollut yksi suosikeistani Kingin tuotannossa. Tällä lukukerralla päällimmäiseksi kysymykseksi nousi vain kaiken järjettömyys: Miksi kukaan haluaisi osallistua tähän kilpailuun? Ketään ei pakoteta toisin kuin esimerkiksi Nälkäpelissä. Olivathan he nuoria ja tyhmiä, mutta myöskö niin ahneita? Vai oliko tarkoitus pelastaa perhe köyhyyden suosta kuten Juokse tai kuolessa?

Hohto

 

 

 

 

 

 

 

 

Juoni: Mies perheineen muuttaa syrjäiseen hotelliin talveksi.
Kun miehellä oli niin mahtava ansiolista kuin hänellä, alkoholismia, oppilaan hakkausta ja aavejahtia, epäilemättä hänestä suorastaan kilpailtiin. Hohto ei tällä kertaa säväyttänyt kuten nuoruudessani, jolloin se oli yksi suosikeistani.