Kari Hanhisuanto: Pelkopeli

Nappasin tämän kirjan mukaani kirjaston pokkarihyllystä, ja ei varmaan olisi pitänyt. En pidä kirjoista joissa on eräs tietty sama juonenkäänne kuin omassani. Ja tässä on myös se juttu mitä en voi sietää ollenkaan: Kirjailija on laittanut itsensä mukaan kirjaansa.

Kun kirjan lopussa "murhaaja" paljastui, en muistanut koko hahmoa ollenkaan. Oliko se muka jossain vaiheessa mainittu? Ei ole ensimmäinen kerta kun se harmittaa että paperiseen kirjaan ei voi käyttää 'etsi'-toimintoa.

Jostain syystä Pelkopeli ei jännittänyt minua tippaakaan missään vaiheessa. Mutta eipä suomalaiset kirjat yleensäkään saa minua innostumaan. Loppu oli myös osaksi outo ja osaksi kliseinen.

John Williams: Stoner

Vasta kirjailijan kuoleman jälkeen maailmanmaineeseen noussutta Stoneria on kehuttu suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi, ja jostain syystä minäkin halusin sen lukea.

Aloitin kirjan lukemisen lauantaiaamuna kun en saanut enää nukuttua, ja luinkin siitä parissa tunnissa yli puolet. Loppuun asti pääsin sitten sunnuntaiaamuna.

"Grace eläisi päiviensä loppuun asti hiljaiseloa, juopottelisi vuosi vuodelta hieman enemmän, turruttaisi itsensä siltä tyhjyydeltä joksi hänen elämänsä oli muuttunut. Stoner oli hyvillään siitä, että Gracella oli edes se; hän oli kiitollinen, että Grace pystyi juomaan." 

Onnettomien ja turhien ihmisten onnettomat ja turhat elämät. Vähemmästäkin masentuu. Ja kun fakta on että jokaisen ihmisen elämä on täysin turha.

Jostain syystä minua ärsyttää aina fiktiivisissä kirjoissa omaelämäkerralliset ainekset. Kun kirjailijan kirjoittamassa kirjassa päähenkilö on kirjailija (miljoona kertaa tapahtunut Kingillä, varsinkin Musta torni meni aivan yli). Tai niin kuin tässä: Kirjallisuuden opettajan kirjoittamassa kirjassa päähenkilö on kirjallisuuden opettaja.