Aloin lukemaan Stephen Kingin yli 1400-sivuista The Standia ennen koronapandemiaa, ja lukuprosessissa kesti lopulta reilusti yli vuosi. Enpä olisi aloittaessani voinut arvata että tulisin itsekin elämään tappavan viruspandemian keskellä. Kirjassa tosin tappavuus on hiukan eri luokkaa, yli 99%. Onneksi tämä oikean elämän labrassa paranneltu virus on ainakin toistaiseksi vähän kesympi.
Pakkohan se on myöntää, The Stand on lopulta aika tylsä kirja, eikä kuulu suosikkeihini Kingin tuotannossa.
Kirjasta tehty ensimmäinen minisarja (1994) noudattaa aika uskollisesti kirjan juonta. Jo silloin 90-luvulla minua ärsytti se että kaksi kirjan hahmoa oli sarjassa sulautettu yhdeksi (Rita/Nadine).
Toinen minisarja/The Stand (2020)
Miksiköhän tämäkin sarja oli pakko tehdä? Kun on pakko tehdä asioita pakolla eri tavalla kuin alkuperäisessä sarjassa niin pieleenhän se menee. Sarjassa hypitään pakkomielteenomaisesti eri aikatasoissa. Kyseessä on pelkkä tilkkutäkki. Mitenhän huonosti tässä sarjassa pysyy kärryillä jos ei ole lukenut kirjaa? Ja sitten tämä nykyinen pc-kulttuuri että on pakko muuttaa hahmojen etnisyyksiä ja sukupuolia. Sarjan ärsyttävintä ja oksettavinta antia on Frannie. Mitä hittoa Stu näkee Franniessa? Ja mitä hittoa kaikki se Las Vegas-paska oikein oli? Ei siellä juhlittu vaan tehtiin töitä. Onneksi mukana on sentään pari suosikkinäyttelijääni, Alexander Skarsgård ja James Marsden. Parasta sarjassa oli tietysti Kojak. Wuf ja silleen.
Ps. Sarjassa oli myös paras synnytyskohtaus koskaan.
