Minulla on menossa projekti jossa luen kirjahyllyni kirjoja ja yritän päättää mitkä niistä haluan pitää ja mistä luopua. Olen varmasti kertonut aiemminkin tässä kirjablogissani että nuorempana pidin paljon Catherine Cooksonin romanttisista kirjoista, mutta nykyään pidän niitä tylsinä.
Emilyn olkihattu (mainoslinkki) alkaa vuodesta 1879, jolloin nuori Emily Ratcliffe on äskettäin eronnut aviomiehestään. Hän perii työnantajaltaan hattukaupan, mutta saa hermoromahduksen ja päättää lähteä lomalle Ranskan Rivieralle. Siellä hän kohtaa hurmaavan Paul Steermanin, ja loppu on historiaa.
Suurin osa kirjasta keskittyy nuoren Emilyn elämään, ja se olikin minulle yllättävän mielenkiintoista. Mutta sitten siirrytään monta kertaa ajassa vuosikymmeniä eteenpäin, ja menetin kiinnostukseni joka kerta. Varsinkin kun henkilöhahmoja alkoi olla niin paljon että menin sekaisin.
Muistelin että jossakin Cooksonin kirjoista veli ja sisar menevät naimisiin, ja tekevät lähisukulaisuudestaan huolimatta lapsia. Luulin että se kirja on tämä, mutta ei. Insesti kyllä kukoistaa tässäkin, mutta lapset tajutaan sentään jättää tekemättä.
Emilyn olkihatun loppupuolella minua alkoi ärsyttää se että suuren osan kirjasta keskityttiin Emilyn elämään, ja luonnollisesti oltiin hänen puolellaan. Mutta lopussa hänestä tehtiinkin jokin ilkeä ja katkera hirviö, mikä oli mielestäni täysin väärin. Sitä paitsi luulisi kenen tahansa katkeroituvan kun aviomies rakastuu omaan lapseen...
