tiistai 21. heinäkuuta 2015

Michael Crichton: Kadonnut maailma

Voi sanoa etten todellakaan pitänyt kummastakaan Michael Crichtonin dinosaurus-aiheisesta kirjasta. Ainoa syy lukea tämä jatko-osakin Kadonnut maailma oli vertailla eroja kirjan ja elokuvan välillä. Ja niitähän riittää, varsinkin kun elokuvaan lisättiin aivan viime tipassa San Diego-osuus.

Mutta nyt on urakka ohi, kolmatta kirjaa ei (onneksi?) ole, vaikka kolmas leffa onkin. Jurassic Park-leffoista voi sanoa sen verran että ne kaikki jatko-osat olisi saaneet jäädä tekemättä. Ne ovat pelkkää alkuperäisen elokuvan raiskaamista.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Michael Crichton: Dinosauruspuisto

Oliko vähän jo korkeakin aika lukea kirja johon elokuva Jurassic Park perustuu? Dinosauruspuiston saatavuus Kuopion kirjastoissa on aika huono. Sitä ei ole ollenkaan ns. oikean Kuopion kirjastoissa. Minun varaamani kappale tuli Maaningalta asti.

Kirjassa kiinnosti oikeastaan vain yksi asia: Kirjan ja elokuvan väliset erot. Paljon tiesinkin niitä jo etukäteen. Se täytyy sanoa että kirjassa kuoli enemmän porukkaa kuin leffassa. Eniten oksettaa vieläkin Dennis Nedryn kuolinkohtaus. Kirjassa Ellien rooli on pienempi, ja lapsista Tim on vanhempi ja Lex nuorempi.