Freida McFadden: Eristysvanki

Nuori yksinhuoltajaäiti Brooke muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa ja aloittaa uuden työn läheisessä vankilassa. Hän on jättänyt kertomatta työnantajalleen että hänen lukioaikainen poikaystävänsä on yksi vangeista. Ja että Brooke itse oli avainasemassa Shanen sinne passittamisessa.

Freida McFaddenin psykologinen jännäri Eristysvanki oli sopivaa luettavaa joulun pyhien ajaksi. Kirja pitää hyvin otteessaan ja en malttanut odottaa pääseväni lukemaan lisää.

Sitä saattaa luulla tietävänsä heti alussa kuka on syyllinen, mutta Eristysvanki ei petä vaan käänteitä ja yllätyksiä riittää loppuun asti.

Yksi asia loppupuolella oli mielestäni aivan liian epäuskottava, lienee parempi jättää paljastamatta mikä. Kuten myös yleensäkin ärsytti se miten toisteltiin että kymmenen vuotta on niiiin pitkä aika että kaikki unohtuu. Ei se ole.

 

Catherine Cookson: Naisten talo

Olen lukenut viime aikoina kolme Catherine Cooksonin kirjaa, ja kaikissa niissä on ollut insestiä tai pedofiliaa tai molempia. Tämän otannan perusteella on pakko esittää itselleen kysymys oliko niin kaikissa Cooksonin kirjoissa? En muista.

Naisten talossa (The House of Women) saman katon alla asuu monta sukupolvea naisia. Talon elämä mullistuu kun perheen nuorin, 16-vuotias Peggy tulee raskaaksi ja pakotetaan menemään naimisiin lapsensa isän kanssa.

Kirjaa lukiessa herää myös kysymys siitä miten vanhana Englannissa oikein saa mennä naimisiin. Koska tokihan 15-vuotias tyttö pelastuu isänsä insestiltä ja pedofilialta menemällä naimisiin itseään yli kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Se on kuulkaas tosirakkautta, ja ensisilmäyksellä.

 

Catherine Cookson: Mustaa samettia

Saako kirjan takakansitekstissä valehdella? Tämä tulee väistämättä mieleen kun lukee Catherine Cooksonin kirjan Mustaa samettia (The black velvet gown) kovakantista painosta vuodelta 1994. Takakannessa väitetään että kartanon herra kiinnostuu päähenkilöstä, mutta niinhän ei ole. Isännällä on joku ihan muu mielessään.

Riah Millican jää todelliseen pulaan lapsilaumansa kanssa kun hänen miehensä yllättäen kuolee. Koti on jätettävä ja työtä löydettävä jostain. Onneksi tielle eksyy tarpeeksi höperö ihminen ottamaan heidät oman kattonsa alle. Uusi työnantaja osoittaa kiinnostusta Riahin lapsiin, ja alkaa opettaa heitä. Mutta työläisen suurin syntihän on osata lukea!

Ja sitten tapahtuu hirveä tragedia...

 

Stephen King: Fairy Tale

Stephen Kingin Fairy Tale kertoo teinipoika Charlie Readesta joka pelastaa naapurinsa Howard Bowditchin tämän telottua itsensä. Poika päätyy huolehtimaan naapuristaan ja tämän koirasta tämän toipumisajan.

Että osaakin olla tylsä kirja. Skippasin suurimman osan. Kestää ikuisuuden ennen kuin mitään alkaa tapahtua. En tiedä onko vika minussa vai Kingissä kun en jaksanut tätä lukea. Mutta jo aiemminkin minulla on ollut suuria vaikeuksia hyväksyä Kingin epätoivoista yritystä kirjoittaa nykynuorten elämästä.

Fairy talessa parasta on se että kaiken keskiössä on koira ja sen pelastaminen.

Aika myöhään minä tämän luin kun kerran suomennoskin (Satumaa) on jo ilmestynyt aikaisemmin tänä vuonna. Ja elokuvakin tästä on (tietysti?) tulossa.

 

 

Fairy talesta tulee ensimmäisenä mieleen Kingin aikaisemmasta tuotannosta 22.11.63 ja Lohikäärmeen silmät, jotka molemmat kuuluvat suosikkeihini. Olen pitkään halunnut lukea uudestaan tuon Lohikäärmeen silmät että näkisin vieläkö tykkään siitä, ja pianhan se olisikin kaanonissa vuorossa. Oikeastaan olen haaveillut sen ostamisesta omaksi.

Antti Heikkilä: Lääkkeetön elämä

Jokaisen ylipainoisen ja/tai kroonisesti sairaan pitäisi lukea tämä kirja.

Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä aiheutti käsittämättömän joukkohysterian Suomessa. Sitä oikeasti vedettiin pois myynnistä. Pellemaailma ja pellemaa tämä Suomi. Valitettavasti kun siat saavat helmiä niin eivät ne osaa sitä arvostaa.

Ylipaino ja monet sairaudet ovat vain seurausta siitä että on syöty liikaa hiilihydraatteja oman elimistön sietokykyyn nähden.

Turhapa on itkeä jos sairastaa vaikkapa kakkostyypin diabetesta tai PCO:ta, jos jatkaa silti niiden ruokien syömistä joilla se sairaus on tullut.

 

Luettu 2019.

Heidi Strengell: Kingin maailma

Lukion äidinkielen tunneilla vihasin yli kaiken kirja-analyysien tekemistä. En tiedä mitään turhempaa ja väärempää kuin yrittää etsiä tekstin rivien välistä jotain olemattomia piilomerkityksiä. Ja mikä auktoriteetti se äikän opettaja on päättämään onko tekstiä tulkittu "oikein"? Ainoa joka voisi tuohon vastata on sen tekstin alkuperäinen kirjoittaja, ei kukaan muu koskaan.

Vaikka olenkin suuri Kingin fani niin Kingin maailma ei siis tietenkään ollut minulle tarkoitettu kirja. Mutta sen se onnistui tekemään että päätökseni lukea Kingin koko tuotanto uudestaan vahvistui.

(luettu siis jo vuonna 2017)

Catherine Cookson: Emilyn olkihattu

Minulla on menossa projekti jossa luen kirjahyllyni kirjoja ja yritän päättää mitkä niistä haluan pitää ja mistä luopua. Olen varmasti kertonut aiemminkin tässä kirjablogissani että nuorempana pidin paljon Catherine Cooksonin romanttisista kirjoista, mutta nykyään pidän niitä tylsinä.

Emilyn olkihattu (The Golden Straw) alkaa vuodesta 1879, jolloin nuori Emily Ratcliffe on äskettäin eronnut aviomiehestään. Hän perii työnantajaltaan hattukaupan, mutta saa hermoromahduksen ja päättää lähteä lomalle Ranskan Rivieralle. Siellä hän kohtaa hurmaavan Paul Steermanin, ja loppu on historiaa.

Suurin osa kirjasta keskittyy nuoren Emilyn elämään, ja se olikin minulle yllättävän mielenkiintoista. Mutta sitten siirrytään monta kertaa ajassa vuosikymmeniä eteenpäin, ja menetin kiinnostukseni joka kerta. Varsinkin kun henkilöhahmoja alkoi olla niin paljon että menin sekaisin.

Muistelin että jossakin Cooksonin kirjoista veli ja sisar menevät naimisiin, ja tekevät lähisukulaisuudestaan huolimatta lapsia. Luulin että se kirja on tämä, mutta ei. Insesti kyllä kukoistaa tässäkin, mutta lapset tajutaan sentään jättää tekemättä.

Emilyn olkihatun loppupuolella minua alkoi ärsyttää se että suuren osan kirjasta keskityttiin Emilyn elämään, ja luonnollisesti oltiin hänen puolellaan. Mutta lopussa hänestä tehtiinkin jokin ilkeä ja katkera hirviö, mikä oli mielestäni täysin väärin. Sitä paitsi luulisi kenen tahansa katkeroituvan kun aviomies rakastuu omaan lapseen...

Timothy Ferriss: 4 tunnin keho

Timothy Ferriss on kuulemma jonkinlainen guru joissakin piireissä. Itse en ollut koskaan aiemmin kuullut hänestä, mutta hänen jo vuonna 2010 ilmestynyt kirjansa 4 tunnin keho herätti jostain syystä mielenkiintoni ilmestyttyään Helmet-nettikirjaston valikoimaan.

Kirja kuten sen kirjoittajakin on jakanut ihmisten mielipiteet täysin. 4 tunnin keho keskittyy siihen miten saada maksimaalinen hyöty mahdollisimman vähällä vaivalla. Sillä liika on liikaa ja siihen tuhraantuu turhaan aikaa.

Suurin osa kirjasta keskittyy laihduttamiseen ja samalla lihasmassan kasvattamiseen, mahdollisimman nopeasti tietysti. Oli tietysti inspiroivaa huomata että tässäkin suositellaan vähähiilihydraattista ruokavaliota, toki omalla (oudolla?) twistillään.

Monet Timothy Ferrissin ohjeista ja neuvoista ovat aika äärimmäisiä, ja potentiaalisesti vaarallisiakin. Vain yhtenä lievemmän pään esimerkkinä hän unohtaa mainita että vihreäteeuute (EGCG) ravintolisänä voi tuhota maksan.

Kirjassa esitetään mielenkiintoinen väite kännykkäsäteilyn ja siittiöiden määrän ja liikkuvuuden välisestä yhteydestä. Yleensäkin ottaen Ferrissin mielestä kaikki mikä tähtää hedelmällisyyden maksimointiin on terveellistä.

Ja näinä aikoina kun liikkeellä on ihmisten immuniteettia tuhoava ja t-soluja tappava virus herää kysymys voiko t-solujen määrää mitenkään kasvattaa? Ferrisin mielestä voi, mutta onko se sitten terveellistä on täysin toinen asia.

Timothy Ferriss: 4 tunnin keho

Hermeetikko 5: Wettenhovi-Aspan kokoiltuja sanahelinöitä

Kuka oli Sigurd Wettenhovi-Aspa? Hullu vai nero vai molempia? Ei ainakaan feministi.

Ja jos eduskunnassa välttämättömästi pitää istua naisia, niin olkoot nämä edes äitejä, kokeneita äitejä, siis monen lapsen äitejä, jotka nauttivat yleistä kunnioitusta ... Naiset, joilla ei ole lapsia, ovat kuin kuivettunut viikunapuu, jota Kristus kirosi, heidän sydämmensä on kovan kiven kaltainen.

 

Hermeetikko 5: Wettenhovi-Aspan kokoiltuja sanahelinöitä

David Benatar: Better never to have been

Antinatalismi on aate jonka mukaan lisääntyminen on aina väärin. David Benatarin kirjaa Better never to have been - The harm of coming into existence voisi kai sanoa aiheen perusteokseksi. Kirjaa ei ole tietääkseni suomennettu.

Kirjan lukemisessa kesti minulla todella pitkään. Goodreadsin mukaan aloitin helmikuussa 2018 ja valmista tuli vasta huhtikuussa 2021. Kirja oli tylsä, itseään toistava ja ainakin englanniksi minulle turhan vaikeaselkoinen.

 

Ihminen ei yleensä pysähdy miettimään onko lasten tekeminen moraalisesti ja eettisesti oikein. Jos pelkästään lapsen parasta ajateltaisiin lisääntyminen jätettäisiin aina väliin. Vanhemmat yrittävät suojella lastaan kaikelta kärsimykseltä, mutta ainoa tapa varmistaa kärsimyksen puute on olla olematta koskaan olemassa. Lapsen paras ei siis oikeasti kiinnosta ihmisiä.

Tuottamalla elävän olennon tähän maailmaan vanhemmat ovat vastuussa kaikesta kärsimyksestä minkä heidän lapsensa kokee elämässään.

Vapaaehtoisesti lapsettomia karsastetaan yhteiskunnassa yhä. Antinatalismissa ei ole kyse siitä että lapsista ei pidettäisi. Päinvastoin yritetään estää mahdollisten lasten kärsimys.

Tunnetusti elämä on kuolemaan johtava sukupuolitauti. En voisi koskaan tuomita ketään kuolemaan, varsinkaan omaa lastani. Siksi "vapaaehtoinen" lapsettomuus.

 

Joyce Carol Oates: Blondi

Joyce Carol Oatesin kirja Blondi on fiktiivinen teos Marilyn Monroesta eli Norma Jeane Bakerista. Blondi r*iskaa kohteensa yhä uudestaan ja uudestaan, aivan kuten siitä tehty samanniminen Netflix-elokuva. Olisin halunnut lukea tämän kirjan heti kyseisen elokuvan katsottuani mutta sain sen käsiini vain Libgenistä, enkä saanut asetuksia mieleisiksini. Ja nyt myöhemmin kun löysin sen Helmetistä se ei oikeastaan jaksanut enää kiinnostaa.

En voi tajuta miksei ole laitonta kirjoittaa fiktiota oikeista ihmisistä. Eikö näitä kirjailijoita jotka kirjoittavat paskaa oikeasti eläneistä ihmisistä hävetä yhtään? Miten kenelläkään tulee mieleen että otanpa jonkun julkkiksen ja kirjoitan hänestä fiktiivistä paskaa? Mikseivät nämä kirjailijat keksi omia fiktiivisiä henkiöhahmojaan? Eikö heitä pelota että nämä julkkikset pyörivät heidän vuokseen haudoissaan? Ja tulevat pikkasen vittuuntuneina kummittelemaan heille? Ja syystäkin, täysin ansaitusti.

Tämänkin kirjan olisi voinut hyvin julkaista sellaisenaan jos henkilöhahmojen nimet olisi muutettu fiktiivisiksi. Mutta eihän se käy, silloin olisi jäänyt saamatta kaikki rahat ja julkisuus. Oksettavaa. Asiat joita ihmiset tekevät rahan vuoksi...

MM on kaiketi ollut minulle pyhä lehmä (kirja käyttää hänestä paljon pahempia nimityksiä) siitä asti kun yläasteella teimme hänestä tutkielman, josta tuli lopulta 40-sivuinen ja joka myöhästyi pahasti.