Minä näen edessä olevan elämäni katkeamattomana päivien nauhana, jossa jokainen päivä on samanlainen, yhtä tyhjä kuin kaikki muutkin.
Mitä liikkuu ihmisten päässä jotka päättävät että klassikoiden teurastaminen on aina yhtä hyvä idea? Eikö heitä pelota Margaret Mitchellin kummitus? En lukenut Tuulen viemän jatko-osaa Scarlettia loppuun 20 vuotta sitten, mutta jostain syystä tämän luin. Eikä olisi kannattanut?
Rhett (alkuperäinen nimi Rhett Butler's people on kuvaavampi) kertoo Tuulen viemän tapahtumat Rhett Butlerin näkökulmasta. Tätä kirjaa on kritisoitu paljon, eikä syyttä. Hahmot ovat monesti "out of character". Eniten minua ja montaa muuta pöyristytti eräät Melanien kirjoittamat kirjeet, Melanie ei olisi koskaan kirjoittanut niin.
