maanantai 28. toukokuuta 2018

Daniel Cole: Räsynukke

Löydetään kuudesta ihmisestä kokoonkursittu ruumis. Lievästi sanottuna moniongelmainen poliisi johtaa jostain syystä tutkintaa, vaikka hänen paikkansa olisi jossain ihan muualla. Murhaaja ilmoittaa listan seuraavista uhreistaan ja heidän kuolinpäivänsä.

Ensihoitaja Daniel Colen esikoisromaani Räsynukke aiheutti kohua ja sen käännösoikeudet ostettiin jo ennen julkaisua yli 30 maahan. En ymmärrä millä perusteella joku kirja on suuri menestys jo ennen julkaisua. Voisin minäkin kirjoittaa mehevän synopsiksen tms. mutta itse kirja olisi täysi paska. Ja valitettavasti vähän siihen suuntaan on Räsynukenkin laita.

Räsynukkea olisi pitänyt editoida paljon. Kerronta oli hetkittäin sekavaa ja outoa. Henkilöitä oli liikaa ja edes heidän sukupuolensa eivät olleet selviä. Esimerkkinä kynsilakkaa käyttänyt hahmo joka olikin lopulta mies.

Räsynukke on jakanut mielipiteet täysin. Jotkut hehkuttavat, jotkut murskaavat. Itse asetun kai siihen keskivaiheille. Luin kirjan nopeasti eli en tylsistynyt, mutta loppu oli hiukan pannukakku. Plussaa erikoisista tappotavoista.

Jatko-osa on tulossa.


lauantai 19. toukokuuta 2018

Ossi Nyman: Röyhkeys

Ossi Nyman kertoo kohua herättäneessä esikoisromaanissaan Röyhkeys itsestään eli elämäntapatyöttömästä, joka käy Bruce Springsteenin keikalla, työvoimakoulutuksessa ja kirjoittajakoulussa.

Ihmettelen miten tämä kirja on ylittänyt julkaisukynnyksen. Ja eniten ihmettelen ihmisten halua kirjoittaa kirjoja itsestään ja omasta tylsästä elämästään. Voisinhan minäkin kirjoittaa työttömän elämästäni ja musiikkimaustani, mutta ei sellaisen lukeminen kiinnostaisi edes minua.


torstai 3. toukokuuta 2018

Tuomas Vimma: Vasen ranta

Vasen ranta on varsinkin alkupuolellaan todella tylsä kirja, taistelin sen kanssa kuukausikaupalla että jaksoin lukea. Pariisissa tapahtuu terrori-isku, ja tapahtumien keskiössä ovat pariisilainen valokuvaaja Maxime ja suomalainen Katariina.

Hetkittäin sanoilla kikkaillaan niin että sanoma meinaa jo jäädä epäselväksi. Tämä kirja on myös tyyppiesimerkki mieskirjailijan harjoittamasta miehisestä katseesta. Kirjan lopun on kai tarkoitus olla shokeeraava ja onneton, mutta minä olen tietysti eri mieltä.