maanantai 26. lokakuuta 2015

James Dashner: Maze runner 2 - Poltettu maa

Olin lukenut netistä jo heti leffan nähtyäni että elokuva Labyrintti 2 - Aavikkokokeet poikkeaa juoneltaan oleellisesti kirjasta Maze runner 2 - Poltettu maa johon se perustuu, siksipä se ei tullut yllätyksenä.

Sarjan ensimmäisestä osasta en osannut sanoa tykkäsinkö enemmän kirjasta vai elokuvasta. Tämän toisen osan suhteen on helppo todeta että leffa oli enemmän mieleeni.

Labyrintti 2-elokuvassa Aukiolaiset pakenevat koko leffan ajan Pahaa, aina yhä uudelleen ja uudelleen. Kirjassa he sen sijaan lähtevät tekemään tehtävää Pahan käskemänä. Toki se tavoite on molemmissa aivan samanlainen: Selvitä hengissä aavikon yli Turvapaikkaan. Kirjassa kaikilla on tartunta ja määränpäässä luvataan olevan lääkettä Roihuun.

Kirjassa labyrinteistä pelastuneita ei ole paljon niin kuin elokuvassa. Labyrinttejä on ollut vain kaksi: Teresa + pojat ja Aris + tytöt. Matkalle aavikon halki lähtevät ykkösosan Aukiolaiset ja Aris heidän mukanaan. Teresa on mystisesti kadonnut. Myös Aris pystyy kommunikoimaan telepaattisesti Thomasin ja Teresan kanssa.

Alun "pelastus"laitos on kirjassa pieni, siinä on vain kaksi makuusalia ja ruokasali, ei mitään muuta. Heti alussa pojat löytävät heidät pelastaneet ihmiset hirttäytyneinä ruokasalista. Matka aavikon halki alkaa pitkästä, pilkkopimeästä tunnelista jossa poikia tappaa hopeanvärinen nestepallo, joka tarttuu uhrinsa päähän viiltäen sen lopulta irti ruumiista. Jostain syystä näitä kahta juttua ei ole ollenkaan elokuvassa...

Kirjan lopussa kaikki taas "pelastuvat". Toisin kuin leffassa jossa pahisten mukaan päätyvät Minho ja petturi-Teresa. Ja Thomasilla on vain yksi asia mielessään, Minhon pelastaminen ja Pahan kukistaminen. Kirjan lopussa Thomas on yksin pehmustetussa valkoisessa huoneessa.

Milloinkahan sarjan kolmas kirja The Death Cure ilmestyy suomeksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti