lauantai 7. marraskuuta 2015

J.R. Ward: Varjot

HUOM! Tämä kirjoitus sisältää ison juonipaljastuksen

Varjot on Mustan tikarin veljeskunta-kirjasarjan 13. osa

"Be careful what you wish for. It might come true."

Olen pitkään ollut sitä mieltä että kirjoissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa on ihan liian vähän onnettomia loppuja. Mustan tikarin veljeskunta-sarjassakin ylionnelliset loput ärsyttivät erityisesti silloin, kun Jane "kuoli" mutta palasikin sitten kummituksena elämään normaalisti meidän maailmaamme.

Luulin ettei tässä sarjassa kumpikaan kirjan pääparista voisi koskaan oikeasti kuolla, vaan loppu olisi aina onnellinen. Siksipä en tämänkään kirjan aikana hetkeäkään ajatellut että Selena oikeasti kuolisi. Olin varma että jokin parannus tai keino löytyy viime hetkellä. Tai että Selena viimeistään palaa kuolleista jotenkin.

Siksipä iskikin epäusko siinä vaiheessa kun Selenan ruumiista poltettin. Että eikö se sieltä enää nousekaan? Itkin moneen otteeseen, J.R. Wardin kirjoitustyyli vain iskee minuun. Pahinta on tietysti se että pystyin samaistumaan Selenan tilanteeseen.

Monet sarjan fanit ovat olleet todella pettyneitä tämän kirjan loppuun. Kuulemma Selena kuoli siksi koska Wardin koira jouduttiin lopettamaan, ja hän halusi kanavoida sitä tuskaa. Tästä kirjasta ei päästäkään yli kovin helposti.

*kansikuva sensuroitu*
En edes tiedä mistä eli kenestä seuraava osa kertoo, ja milloin se ilmestyy. Jaahas, The Beast julkaistaan huhtikuussa 2016. Ihmettelinkin miksi Rhage oli Varjoissa niin isossa roolissa, ja että mikä häntä oikein vaivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti