Nathaniel Hawthorne: The Scarlet Letter

Miksi Kaavin kirjastoon on vuonna 1959 hankittu englanninkielinen The Scarlet letter (mainoslinkki)? Yllättävän hyväkuntoinen kirja ikäänsä nähden, eli ei kai ole paljoa lainattu.

Tämä maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluva teos oli minulta lukematta, vaikka viittaan siihen yhdessä tarinassani. Joten oli jo aikakin lukea se.

Mistä The Scarlet letter (suom. Tulipunainen kirjain) kertoo? Hester Prynne on langennut nainen, joka rangaistuksena rikoksestaan joutuu pitämään punaista A-kirjainta kirjailtuna vaatteeseensa loppuelämänsä ajan. Hän ei suostu paljastamaan kenen kanssa teki aviorikoksen.

Luulin selviäväni vähällä kun kirja oli niin pienikokoinen, mutta sivut olivatkin täynnä tekstiä ja englanti ei ollut helpoimmasta päästä. (Maisema)kuvailuja oli makuuni liikaa, ja skippasin suurimman osan tekstistä. 

Liian fiini kirja minulle kaiken kaikkiaan. Mutta enpä ole ainoa, nykylukijoista moni ei osaa arvostaa tämän tasoista sanataidetta. 

 

 

Ana Huang: Viha

Ana Huang on aikamme kulttikirjailijoita. En ollut koskaan kuullutkaan hänestä ennen kuin näin sattumalta Ylen jutun hänen vierailustaan Suomessa, fanit olivat innoissaan.

Oli vaikeaa saada käsiinsä kirjastosta hänen kirjojaan, varsinkin kun hän kirjoittaa sarjoja ja pitäisi siis aloittaa lukeminen ensimmäisestä osasta.

Viha (mainoslinkki) kertoo pakkoavioliitosta. Dante on miljardööri joka pakotetaan kihloihin Vivianin kanssa. Tämä on se klassinen from enemies to lovers -tarina. 

Jostain syystä tämän kirjan lukeminen ei edistynyt minulla yhtään niin nopeasti kuin oletin. Ei se kirjan huonoudesta kerro vaan minusta. 

 

 

Johanna Holmström: Selkounien käsikirja

Mielestäni Johanna Holmströmin novellikokoelman nimi Selkounien käsikirja (mainoslinkki) on harhaanjohtava, luulin tätä tietokirjaksi. Ihmettelin mitä tämä kirja teki kirjaston novellihyllyssä, kyseessä oli siis herätelaina. Ihmettelen tuota nimeä siltäkin kannalta että yksikään kokoelman novelleista ei ole sen niminen. Minulle tämmöinen on näköjään ihan uusi juttu.

Olen yllättynyt siitä miten miesvihainen tämä kirja on. Kaikki miehet ovat pahoja, väkivaltaisia. Naiset vain kärsivät miesten tekojen vuoksi.

Moni novelli tuntuu perustuvan tositapahtumiin, erinäisiä uutisia palaa mieleen. Olen yllättynyt myös siitä että suoraan sanotaan jonkun kuolleen koronarokotteeseen, luulin sellaisen olevan laitonta.

Novellit ovat myös yhteydessä toisiinsa, ja eri novellien tapahtumat nivoutuvat yhteen aikajärjestyksessä, siirtyen tulevaisuuteen asti. Tämäkin oli minulle täysin uutta novellikokoelmassa.

 

 

Ahdistavat lukukokemukset

Ryhdyin katsomaan Viaplaystä kauhuantologiasarjaa Creepshow, ja jo sen toinen tarina oli minulle ahdistava aiheensa vuoksi. Tuossa jaksossa tytöllä oli nukkekoti, ja hänen poissaollessaan sen asukkaat alkoivat liikkua itsekseen eri paikkoihin.

Rupesin sitten miettimään mieleenjääneitä ahdistavia lukukokemuksiani. 

Näillä kaikilla tuntuu olevan jokin yhteinen tekijä, nimittäin koko ajan lähemmäksi tuleva paha.

 

Stephen Kingin Aurinkokoira (kokoelmasta Sydänyö [mainoslinkki])

Poika saa lahjaksi polaroid-kameran. Jokaisessa hänen ottamassaan kuvassa näkyy koira. Aluksi vain pienenä pisteenä taustalla, mutta koko ajan lähentyen ja uhkaavammaksi käyden. Mitä tapahtuu kun koira ylittää rajan valokuvan ja todellisuuden välillä?

 

 

 

Stephen Kingin Yksinäinen sormi (samannimisestä kokoelmasta [mainoslinkki])

Mies huomaa kylppärin lavuaarin aukossa sormen. Hänen ja yllättävän pitkäksi paljastuvan sormen välille syntyy eeppinen sota. 

En tiennytkään että tästä tarinasta on kuulemma tehty jakso tv-sarjaan Monsters.

Taisi olla tätä novellikokoelmaa lukiessa kun minulle tapahtui pelottava juttu. Kun palasin huoneeseeni poissaolon jälkeen kirja oli mielestäni eri paikassa kun mihin olin sen jättänyt. Säikäytti minut.

 

Stephen Kingin Maantievirus matkalla pohjoiseen (samannimisestä kokoelmasta)

Mies ostaa pihamyyjäisistä taulun. Taulun tekijä oli kuulemma mieleltään häiriintynyt ja tappoi itsensä. Miehen matkatessa kotiaan kohti taulu muuttuu aina vastaamaan paikkaa jossa hän on juuri ollut. Ja ihmisiä alkaa kuolla niissä paikoissa. Kun mies pääsee kotiinsa, sinne saapuu myös maantievirus...

Paljon muitakin ahdistavia lukukokemuksia tietysti on, mutta nämä tulivat ensimmäisinä miettimättä mieleen.

 

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy

There are other worlds than these. 

Gwendy (mainoslinkki) on Stephen Kingin ja Richard Chizmarin kolmen pienoisromaanin kokoelma.

Niistä ensimmäisessä Gwendy saa lapsena haltuunsa salaperäisen lippaan. Siihen kytkeytyy voima, joka voisi tuhota koko maailman.

Toisessa Chizmarin yksinään kirjoittamassa osassa Gwendy on nuorena menestynyt poliitikko, kun lipas palaa hänen elämäänsä. 

Todellinen jättipotti King-faneille on kuitenkin trilogian päätösosa Gwendyn viimeinen tehtävä. Se on täynnä viittauksia Kingin muuhun tuotantoon, kuten Siihen, Pennywiseen ja Mustaan torniin. 

Inhoan aina sitä kun korona laitetaan mukaan fiktiivisiin teoksiin, varsinkin tietäen Kingin kannan koronarokotuksiin. Onneksi rokotepakotusta ei tässä kokoelmassa ollut.

 

 

Stephen King: Pitkä marssi

Sata teinipoikaa osallistuu kävelykilpailuun. Vain yksi selviää hengissä maaliin. Voittaja saa kaiken mitä haluaa loppuelämänsä ajan. 

Olin odottanut vuosikymmeniä että Stephen Kingin Pitkästä marssista (mainoslinkki) tehtäisiin elokuva. Tämä kirja on yksi suosikeistani Kingin tuotannossa. Edellisestä lukukerrasta oli pitkä aika.

Leffan nähtyäni minua rupesi häiritsemään se että muistin kirjan juonesta niin vähän. Oli heti pakko rynnätä nettiin hankkimaan se koneelle, kirjastossa kun sitä ei ole (tai niin minä luulin). Vasta kolmannesta lähteestä onnistui. Libgen vaati kirjautumista, Internet Archivessa ei ollut lainattavaa versiota. Anna's Archivesta latasin ensin mobin, mutta Adobe Digital Editions ei tue sitä. Joten piti ladata epub-versio, ja johan alkoi toimia.

Vasta jälkikäteen minulle paljastui että Pitkästä marssista on julkaistu uusi suomenkielinen painos/versio. Kun edellisen kerran asian tarkistin niin ei todellakaan vielä ollut. Kirjaa ei silloin ollut kirjastossa ollenkaan, nyt on. Ja olisi vielä ollut hyllyssäkin, kun juuri edellisenä päivänä kävin kirjastossa. PRKL.

 

Tällä lukukerralla kiinnitin eniten huomiota eroihin kirjan ja elokuvan välillä, ja niitähän riittää. Suurimpana tietysti kokonaan muutettu loppu. Sekä hahmojen muutetut luonteet ja motivaatiot. Montaa kirjan hahmoa ei ole elokuvassa ollenkaan, ja näitä poistettujen hahmojen ominaisuuksia on annettu muille hahmoille. Yhtenä esimerkkinä tästä Stebbins, jolle on annettu poistetun Scrammin ominaisuudet: hyvä kunto/lihaksikkuus ja tauti. 

Rasismia. Homofobiaa. Misogyniaa. Koiran kuolema. Kaikkea tätä löytyy Pitkästä marssista.

Kuoleman uhatessakin teinipojilla on seksi mielessään. Ja tokihan sen takia kannattaa kuollakin? 

TUOMIO:

 

 

Heikki Kulta: Iceman - Kimin matkassa

Luin äskettäin kolme Heikki Kullan kirjaa suomalaisista F1-kuskeista.

 

Häkkinen - Lentävä legenda 

Mika Salo: Elämäni 

Iceman - Kimin matkassa 

 

Näistä kolmesta Iceman - Kimin matkassa (mainoslinkki) on kaikkein pisin. Olin kauhuissani kun huomasin sen olevan 500-sivuinen, ja sisältävän tiheästi tekstiä ja vähemmän kuvia kuin nuo muut. Kun sattuu vielä olemaan niin että näistä kolmesta kuskista Kimi kiinnostaa minua vähiten.

Nämä Heikki Kullan kirjat ovat sekavia. Räikkösen ura ja sen tapahtumat eivät ole minulle tuttuja. Kun kirjassa ei edetä aikajärjestyksessä, vaan hypitään tapahtumissa sinne sun tänne ilman mitään logiikkaa niin tällainen tietämätön ei pysy kärryillä millään.

En muutenkaan tykkää näiden kirjojen tyylistä, ne ovat kuin lehtihaastatteluja. Ja ne verbit joita noissa käytetään kuvaamaan haastateltavien sanomisia ovat vain typeriä. 

Minulle yllättävintä oli fanittamani Saku Koivun läsnäolo Räikkösen kirjassa. Että Saku on ollut paikalla kokemassa jotain Räikkösen voitoista. Että Sakulla oli näppinsä pelissä Räikkösen NASCAR-vierailussa. Ovatko Kimi Räikkönen ja Saku Koivu muka ystäviä?

 

 

Jarkko Viitakangas: Voita akne!

Olin halunnut lukea Jarkko Viitakankaan kirjan Voita akne! (mainoslinkki) vuosia, ja viimein lainasin sen kirjastosta. Aihe todellakin kiinnostaa, ja minulla oli aikoinaan blogikin aknen hoidosta ruokavaliolla. 

Olen saanut kivat geenit jotka altistavat rasvaiselle iholle, aknelle ja ruusufinnille. Mutta toisaalta rasvaisen ihon lisäksi minulta löytyy myös atopia. Ihotautilääkäri sanoikin minulle kerran että se on pahin mahdollinen yhdistelmä. Kun kasvoilla ja kaulalla tappelevat akne ja atopia, kumpi voittaa?

Vieläkin moni ihotautilääkäri toistaa samaa virheellistä mantraa, että ruokavaliolla ei mukamas olisi mitään yhteyttä akneen ja muihinkin ihosairauksiin. 

Niin moni ihminen kärsii tietämättään gluteeniherkkyydestä. Ihmisen elimistö ei yksinkertaisesti ole ehtinyt sopeutua nykyaikaisiin jalostettuihin viljoihin.

Tämä on taas yksi kirja jota haluaisin suositella ihan kaikille ihmisille, niin hyviä terveysvinkkejä muunkin kuin ihon suhteen se sisältää. 

Terry Hayes: Kulkusirkka

Terry Hayesin Kulkusirkka (mainoslinkki) on 900 sivua pitkä. Todellinen tiiliskivijärkäle. 

Odotin tätä kirjaa pitkään. Se myöhästyi monta vuotta.

Ja kaiken tämän ajan luulin että Kulkusirkka on Vaeltajan jatko-osa. Mutta ei se ole. Jos olisin tiennyt tämän, en olisi halunnut lukea sitä. En olisi odottanut sitä. En olisi vaivautunut raahaamaan tätä järkälettä kotiin kirjastosta.

Kirjan lukeminen oli hidasta vain siksi koska en halunnut tarttua siihen sen massiivisen koon takia. Liian raskasta, varsinkin kesähelteillä. 

Mitäpä kirjassa sitten tapahtuu? Taas joku CIA-agentti tekee jotain vaarallisia töitä, kulkien syrjäseuduilla ja aavikoilla. 

Mutta niinhän siinä sitten taas lopulta kävi että kirja ja juoni vei mukanaan. 

Loppupuolellaan Kulkusirkka muuttuu tyylilajiltaan ihan erilaiseksi, scifiksi ja dystopiaksi. Tämä äkillinen juonen- ja tyylinmuutos on saanut lukijat lievästi sanottuna vihaisiksi. 

 

 

Stephen King: Pimeällä puolella

En ole enää pysynyt kärryillä Stephen Kingin tuotannon suhteen. Huonosti menee jos suomennos ehtii ilmestyä ennen kuin luen kirjan.

Pimeällä puolella (mainoslinkki) on novellikokoelma. Kingillä on tuotannossaan lukuisia upeita novellikokoelmia, joten odotusarvoni olivat korkealla.

King ei vain voi voittaa. Mielestäni on noloa jos hän yrittää kirjoittaa nykynuorista. Ja jos hän kirjoittaa itsestään eli vanhoista kirjailijoista, niin sekään ei kelpaa minulle. 

 

Kaksi lahjakasta paskiaista 

Taas yksi tarina kirjailijasta, tylsää. Ja mitä eroa tällä on Kolkuttajiin? 

 

Viides askel

Kiva lyhyt tarina hyvällä twistillä.

 

Seko-Willie

Tästä tuli mieleen ahdistava elokuva Skeleton Key, jonka haluaisin uskaltaa taas katsoa uudestaan mutta en vaan taida pystyä siihen.

 

Danny Coughlinin paha uni

Pitkä, tylsä ja turha tarina miehestä joka näkee unessa minne ruumis on piilotettu, ja päätyy murhan pääepäillyksi. 

 

Finn

Epäonnenmies sekoitetaan toiseen mieheen ja kidnapataan syyttömänä. 

 

Slide Inn Roadilla

Vanha mies pelastaa päivän, kuinkas sattuikaan?

 

Punainen näyttö

Apua, vaimoni on alien? 

 

Turbulenssiasiantuntija

Tämä tarina ei ehkä käy lentopelkoisille. Itsekin olen semmoinen, mutta eipä sillä ole mitään väliä koska en ole koskaan ollut lentokoneessa. En tajua miksi sinne olisi muka pakko mennä.

 

Laurie

Laurie on koira joka kohtaa krokotiilin. Tai alligaattorin, onko niillä muka jotain eroa?

 

Kalkkarokäärmeet

"Jatko-osa" Cujolle. En ehkä halua tietää mitä joillekin tyypeille kuuluu vuosikymmeniä myöhemmin.

 

Unennäkijät

Minulle kenties kiinnostavin tarina koko kokoelmassa. Tämä voisi saada pelkäämään nukkumista.

 

Vastausmies

Tämäkin oli kiehtova tarina. Jos voisit saada etukäteen vastauksia elämäsi kulusta, mitä kysyisit? Ja olisitko valmis kestämään vastaukset?

 

 

 

Robin Cook: Night Shift

Night Shift on Robin Cookin Jack Stapleton & Laurie Montgomery -sarjan 13. osa

 

Laurien hyvä ystävä, lääkäri Susan Passero tapetaan, tosin vain lukija tietää tämän. Jack yrittää selvittää kuolinsyytä, joka vaikuttaa mysteeriltä. Sue epäili että sairaalassa riehuu sarjamurhaaja. Pian on muitakin henkiä vaarassa.

Jotkin sarjan pääparia koskevat asiat olivat minulle uusia ja outoja, ja tajusinkin vasta jälkikäteen että minultahan on lukematta sarjan edellinen osa Genesis, koska sitä ei ole kirjastossa. 

Kirjan miinuksia

-jatkuva koronarokotepakotus

-paska dialogi, erityisesti jatkuvasti toistuvat samat ja kornit "kirosanat"

Onko Robin Cook aina ollut näin huono kirjoittaja? Ei ole, luinhan vastikään suosikkini häneltä, Mutantin.

 

 

Miranda July: Nelinkontin

Minussa on se vika että jätän kirjan lukemisen kesken todella harvoin. Miranda Julyn Nelinkontin (mainoslinkki) on taas yksi suosittu ja kohuttu kirja joka minun olisi pitänyt jättää välistä.

Keski-ikäinen nainen lähtee autolla road tripille, mutta pysähtyykin heti läheiselle paikkakunnalle. Kuinka hullu ihmisen täytyy olla että palkkaa motellihuonettaan varten sisustussuunnittelijan 20 000 dollarilla?

Keski-ikäinen taiteilija kirjoittaa kirjan keski-ikäisestä taiteilijasta. Pitäisikö siis olettaa että kyseessä on autofiktio tai omaelämäkerta? En ymmärrä ihmisten hinkua kirjoittaa itsestään. 

Seksistä voi kirjoittaa kauniisti ja kiihottavasti, mutta tämän kirjan seksikohtaukset aiheuttivat vain oksetusta. Enkä ole edes ainoa joka kokee näin.

Mikä tämän koko tarinan tarkoitus ja pointti oli? Olen kai liian tyhmä ymmärtämään sitä. Ainakaan mitään kunnollista loppua tai ratkaisua kirjassa ei ole. Turhaan luin loppuun asti.

 

 

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa

Tomi Astikaisen kirjan Miten elää ilman rahaa (mainoslinkki) rehellisempi nimi olisi Miten elää toisten rahoilla.

Tämä mies kehtaa vielä väittää että seksi on ilmaista. Joku sen ehkäisyn joutuu maksamaan. Ja jos ei maksa niin sitten se vasta kalliiksi tuleekin.

Olisihan se ihan kiva jos voisi ja kehtaisi loisia muiden rahoilla. Mutta se vaatisi kehtaamisen lisäksi hirveää sosiaalisuutta, ja sitä että tulisi ihmisten kanssa toimeen. Sitä että haluaisi olla niiden kanssa tekemisissä. Sitä että ihmiset tykkäisivät sinusta. 

Ei oikein onnistu ihmisvihaajalta. Ja ihmiseltä jota ihmiset vihaavat.

James Patterson: Kuherruskuukausi

James Patterson on erittäin tuottelias ja suosittu kirjailija. Minulla on ollut joitakin hänen kirjojaan kirjaston lukulistalla jo varmaan vuosien ajan, mutta Kuherruskuukausi (mainoslinkki) on ensimmäinen hänen kirjansa jonka olen lukenut.

Miksi juuri Kuherruskuukausi sai huomioni? Mustassa leskessä vain on jotain kiehtovaa.

Nora Sinclair on kaunotar joka saa miesten päät pyörälle. Mutta Noraa kiinnostavat vain rikkaat miehet, ja sille on murhaava syynsä.

L.T. Shearer: Kissa, joka pyydysti tappajan

Tässäpä on kirja joka on kerännyt runsaasti yhden tähden arvosteluja. Eräskin lukija kiteytti että tämä on boomerin kirjoittama kirja boomerista boomereille.

Kissa, joka pyydysti tappajan (mainoslinkki) on ilmeisesti genreä cozy crime, joka ei tylsyytensä takia sovellu minulle. Tarvitsen äksöniä, ja niitä verta ja suolenpätkiä.

Lulu on eläköitynyt poliisi, joka on äskettäin menettänyt miehensä. Sitten hänen elämäänsä tassuttelee kissa nimeltä Conrad, joka osaa puhua. Sitten Lululle läheinen ihminen kuolee. Oliko kyseessä murha? 

Pelkästään tuosta kissan puhumisesta en pystynyt pääsemään yli. Saati sitten kirjan tylsyydestä ja asioiden jatkuvasta toistamisesta. Mitään varsinaista murhamysteeriä ei ole, eikä kissa ratkaisee murhaa.

 

 

Tälle kirjalle on jatko-osia, mutta ne eivät kiinnosta minua. 

Dean Nicholson: Nalan maailma

Dean Nicholsonin kirja Nalan maailma (mainoslinkki) oli ollut lukulistallani pitkään. Ja nyt se alkoi itkettää minua jo ennen kuin aloitin sen lukemisen. Vasta kun olin aikeissa tehdä sen rupesin miettimään nimeä Nala. Onko se peräisin Leijonakuninkaasta? En ole koskaan nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta pelasin vastikään peliä Disney Dreamlight Valley, jossa Nalasta tuli suosikkihahmoni. Vastaus on kyllä.

Dean Nicholsonin haaveena on pyöräillä maailman ympäri. Matkallaan hän kohtaa hylätyn kissanpennun. Tuo kohtaaminen muuttaa molempien elämän. 

Tämä on ihana kirja, ei pelkästään miehen ja kissan ystävyydestä ja seikkailuista, vaan paljosta muustakin. Vaikea edes sanoa sitä ääneen. Ihmisten hyvyydestä.

Täydet viisi tähteä ja iso suositus varsinkin kaikille kissoista pitäville. 

 

 

Delia Owens: Suon villi laulu

Delia Owensin esikoisromaani Suon villi laulu (mainoslinkki) on mielettömän menestynyt ja kehuttu teos. Ylistyksen vuoksi minäkin valitettavasti raahasin tämän kirjan kotiin kirjastosta.

Kyan ollessa lapsi perheenjäsenet hylkäävät hänet yksi kerrallaan, ja hänen on opittava selviytymään yksin suolla. 17 vuotta myöhemmin kylän kultapoika Chase löydetään palotornin juurelta kuolleena. Oliko kyseessä murha? Jos oli niin kuka on syyllinen?

Skippasin kirjasta suurimman osan. Minua ei kiinnosta ylipäänsäkään kuvaukset kirjoissa, saati sitten luontokuvaukset. Taas kerran tuli todettua että vain dialogi vie juonta eteenpäin, jos sekään.

Eniten minua ihmetyttää miten tämä kirja on luokiteltu jännäriksi. Ei se sitä ole.

Parasta kirjassa oli tietysti kissa. Oliko tarinan opetus että eläimiin voi luottaa, mutta ihmisiin ei? Oli tai ei niin sitä mieltä minä olen.

 

 

 

Tästähän on tullut elokuvakin. Voin todeta että minua ei kiinnosta. 

 

Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa

Totuuden nimissä odotin Ilona Tuomisen kirjalta Ja jollen sinua saa (mainoslinkki) jotain ihan muuta. Luulin että tämä kertoisi pakkomielteisestä ja murhanhimoisesta rakkaudesta, mutta kyse ei ollutkaan mistään sellaisesta. Ja se oli minulle pettymys.

Kirjan pääosassa on Riia joka löytää puistosta irtopään. Turun seudulla riehuu sarjamurhaaja, joka lähettääkin seuraavan pään suoraan Riian kotiin. Onko Riia murhaajan seuraava uhri? Onneksi hänellä on sikarikas ystävä, joka voi palkata hänelle henkivartijoita.

 

 

B.A. Paris: Suljettujen ovien takana

Täydellinen avioliitto. Täydellinen aviomies. No se vaimo ei sitten olekaan täydellinen, vaan vanki. Täydellisen idiotismin(sa) vanki.

B.A. Parisin Suljettujen ovien takana (mainoslinkki) on kovasti kehuttu trilleri, jossa ei mielestäni ole mitään jännää. Koko kirja on vain sitä että kerrotaan vaimon vankeuselämästä, ja kuinka siihen päädyttiin. Mitään jännää ei missään vaiheessa tapahdu.

Mikä siinä oikein on että niin harva (psykologisena) trillerinä/jännärinä markkinoitu kirja ei sitä oikeasti ole?

 

 

 

JUONIPALJASTUKSIA!! 

 

VARO!!

 

Suljettujen ovien takana ei sovellu eläinten ystävälle!

Tärkein syy siihen miksi tämä kirja täytyy polttaa roviolla on se miten siinä käy pienelle, avuttomalle koiralle. Ainoa lohdutus on se että lopussa kyseisen koiran murhaaja kokee itsekin täysin saman kohtalon. Jos et kestä koiran/eläimen kuolemaa/kidutusta/murhaa, älä lue tätä kirjaa!

 

Aviomies uhkailee päähenkilöä että jos et tottele niin laitan siskosi laitokseen. Öö tässä tilanteessahan se laitos olisi siskolle se parempi paikka, joten päähenkilön olisi pitänyt vain todeta että pliis tee niin! 

Sebastian Fitzek: Matkustaja 23

Matkustaja 23:n (mainoslinkki) mukaan risteilyaluksilta katoaa lukuisia ihmisiä joka vuosi. Onko tämä totta? Kirjan loppusanojen mukaan kyllä. Kirjassa kerrotaan myös että täydellisin tapa tehdä itsemurha on hypätä laivalta veteen. Ei sotkua, ei ruumista.

Kirjan päähenkilö on poliisi Matias Schwarz, jonka vaimo ja lapsi katosivat risteilyllä ollessaan monta vuotta sitten. Nyt Matias houkutellaan kyseiselle laivalle tutkimaan outoa tapausta, jossa laivalta kadonnut kuolleeksi luultu tyttö onkin löydetty elossa. Mitä maailman valtamerialuksilla oikein tapahtuu? 

Tykkään Sebastian Fitzekin kirjoitustyylistä. Hänen jännäreissään on oikeasti jänniä tapahtumia, toisin kuin monissa muissa.

Varoitus: Tämän kirjan aihe paljastuu lopulta niin hirveäksi että moni lukija ei sitä kestä. 

Sandra Brown: Kuoleman kaiku

Tähtitoimittaja Dawson on juuri palannut sota-alueelta traumatisoituneena, kun hänen FBI-agentti kummisetänsä pyytää häntä tutkimaan juttua joka tältä jäi aikanaan selvittämättä. Tokihan niin tehdessään Dawson kohtaa myös unelmiensa naisen.

Romanttisia jännäreitä kirjoittava Sandra Brown kuuluu suosikkikirjailijoihini. Jännärit joista ahmin jokaisen sanan ovat harvassa, mutta Brownin kirjojen kohdalla näin yleensä on.

Mutta nyt ei. Kuoleman kaiku (mainoslinkki) alkoi osaltani tahmeasti. Heti alussa oli vaikea pysyä kärryillä mitä ja kuka, aivan kuin tämä olisi kirjasarjan toinen osa ja ensimmäinen osa olisi lukematta. Ja oli myös kuvauksia jutuista jotka eivät kiinnostaneet minua tippaakaan, kuten jonkun naisen rantapäivä lastensa kanssa. Öö miten tää edistää juonta? Ei niin mitenkään. Yritetään vaan todistella että tää nainen on täydellinen äiti. Ja täydellinen nainen?

Mutta kyllähän Sandra Brown osaa kirjoittaa. Tapahtumia riittää. Eräs juonenkäänne yllätti minut täysin.

 

 

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Jessica Fellowesin kirjasta Mitfordin murhat (mainoslinkki) luvataan että siinä Downton Abbey kohtaa Agatha Christien. Downton Abbeyn (entisenä?) fanina tartuin tähän kirjaan.

Eletään vuotta 1920. Sodassa palvellut sairaanhoitaja, Florence Nightingalen kummitytär Florence Shore, tapetaan junassa. Kuka on syyllinen? Köyhä Louisa ryhtyy selvittämään murhaa yhdessä rikkaan perheen tyttären Nancyn kanssa. Toki epäpäteviä poliisejakin osuu matkan varrelle, ja jotain romanssejakin viritellään.

Jos etsit tiheätunnelmaista ja nopeasti etenevää jännäriä niin tämä ei sitä ole. Juoni etenee todella hitaasti. Sen kuuluisan maalin kuivumisenkin seuraaminen olisi jännempää.

Luulin arvanneeni syyllisen ja sen mitä tapahtui liian aikaisin, mutta olinkin ainakin osittain väärässä. 

Itseäni ärsyttää aina se kun fiktiivisessä teoksessa käytetään hahmoina oikeasti olemassa olleita ihmisiä, se pitäisi kieltää lailla. Mutta vieläkin pahempaa on sälyttää aito murha aidon ihmisen harteille, vaikka oikeasti kyseistä ihmistä ei koskaan murhasta epäilty.

 

Vasta jälkikäteen minulle selvisi että tämä kirja aloittaa sarjan, eli turha kai olettaakaan että juonikuvioita käärittäisiin kauniiseen pakettiin. En aio lukea sarjan seuraavia osia.

 

Colleen Hoover: Verityn varjo

Verityn varjo (mainoslinkki) on ensimmäinen huippusuositun Colleen Hooverin kirja jonka luin. Hän kirjoittaa yleensä romanttisia tarinoita, mutta Verityn varjo on olevinaan trilleri.

Kirjailija Lowen saa elämänsä tilaisuuden kirjoittaa loppuun auto-onnettomuudessa loukkaantuneen Verityn suosittu kirjasarja. Päästäkseen työssään alkuun Lowen muuttaa Verityn perheen luokse tutkimaan tämän muistiinpanoja, mutta mitä hän löytää?

Ahmin kirjan päivässä odottaen niitä luvattuja jänniä ja yllättäviä juonenkäänteitä, mutta eipä niitä koskaan tullut. Taas kerran siis jännityksetön "jännäri". Vika on kai minussa. 

Elokuva on tästäkin kirjasta tulossa.

 

VAROITUS!!

 

JUONIPALJASTUS!!

 

 

Jos et kestä lapsiin/vauvoihin kohdistuvaa väkivaltaa älä lue tätä kirjaa!

 

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Olipas paska kirja.

Alicia tappaa miehensä ja joutuu vankimielisairaalaan. Murhaamisen jälkeen Alicia ei ole suostunut puhumaan sanaakaan. Joku psyko psykoterapeutti on pakkomielteinen hänen tapauksensa suhteen, ja keplottelee itsensä töihin samaan vankimielisairaalaan.

Alex Michaelidesin Hiljainen potilas (mainoslinkki) on aivan helvetin tylsä kirja. Turhaa jaarittelua turhan päähenkilön eli psykon elämästä, arjesta, menneisyydestä, mietteistä. Ei hitto kiinnosta, eikä millään noista ole mitään merkitystä juonen kannalta.

Kun vertaa edelliseen lukemaani jännäriin "Potilas" joka oli oikea jännäri toisin kuin tämä tylsimys.

Miten kukaan voi kehua tätä "älykkääksi ja kekseliääksi"? Kuka jaksaa lukea satoja sivuja turhuutta vain jonkin loppuratkaisun vuoksi? Juu, tokihan kaikki kääritään lopussa oikein kauniiseen pakettiin.

Kaduttaa että raahasin tämän noin 454-sivuisen kirjan kirjastosta kotiin, eikä minua kiinnosta lukea lisää tältä kirjailijalta. 

Sovijärvi, Arina, Halmetoja: Biohakkerin käsikirja

Biohakkerin käsikirja (mainoslinkki) on jättikokoinen, painava kirja. Painajaismainen kotiinraahattava ja luettava. Ei meikäläisen kunto yksinkertaisesti riitä tämän kirjan lukemiseen, käsivarteni ovat liian heikot. Oli pakko punnita tämä hirveys.

paino: 2,1 kg

Ja sitten kun kirja on jäsennelty niin että yhdellä sivulla on ehkä kaksi lausetta. Nämä asiat olisi saanut esitettyä paljon kompaktimminkin. Hirveää paperintuhlausta. Ei näin! Viimeistään ne lähteet olisi voinut jättää pois, ja julkaista pelkästään netissä.

Minähän olen muutenkin sitä mieltä että kovakantiset kirjat pitäisi kieltää lailla.

Entäs se Biohakkerin käsikirjan sisältö sitten?

Kaikki ruoka on myrkyllistä. Ei oikeastaan ole mitään ruokaa joka ei olisi epäterveellistä ja täynnä myrkkyjä. Kasvithan tunnetusti suojelevat itseään vaikka millä myrkyillä ja antiravinteilla.

Myös kraanavettä tämän kirjan kirjoittajat suosittelevat olemaan juomatta.

Outo oli suositus juoda teetä aterian yhteydessä, kun tee estää ainakin raudan imeytymisen.

Kirjan paras neuvo: Minimoi ihmiskontaktit. (saatoin jättää tuosta lauseesta muutaman sanan pois)

 

 

Itse en voisi ryhtyä biohakkeriksi, tai ainakaan itsensä mittaajaksi. Sellainen vain stressaisi minua. Ja en muutenkaan pidä kovin terveellisenä pitää elektronisia laitteita vaikkapa sängyssä.

 

Sebastian Fitzek: Potilas

Pääsin pitkästä aikaa kirjastoon, ja johan riemu repesi kun sain lainattua pitkään lukulistallani olleita kirjoja.

Saksalaisen Sebastian Fitzekin jännäri Potilas (mainoslinkki) kertoo miehestä nimeltä Till, joka valeidentiteetin turvin soluttautuu vankimielisairaalaan saadakseen selville mitä kuuluisa lapsensurmaaja teki hänen pojalleen.

Potilas on nopealukuinen ja juoni etenee ripeästi, tyhjäkäyntiä ei ole. Oltiin siinä rajoilla että hahmoja olisi ollut liikaa minulle pysyä kärryillä. 

Jännäreiden kategoriassa tämä menee siihen parempaan, ei-tylsien luokkaan. Kiinnostaisi lukea lisääkin tämän kirjoittajan kirjoja. 

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Kävikin niin että minun oli ihan pakko lisätä tähän kirjablogiin kokonaan uusi kategoria, "lukematta paskaa".

Mika Waltarin klassikkoteos Sinuhe egyptiläinen (mainoslinkki) on yksi harvoista kirjoista joka minulla on jäänyt kesken. Luin sitä nuorena hiukan yli puolivälin.

Samaten faraoiden ajan Egyptiin sijoittuva Wilbur Smithin Joen jumala (mainoslinkki) on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, ellei peräti se ykkönen. Joten luulisi että Sinuhekin jaksaisi kiinnostaa?

Mutta nyt oli tosiaan tarkoitus lukea tämä kirja kokonaan. En ehtinyt kovin pitkälle, aloitin elokuussa 2024.

Mutta sitten Hesari uutisoi kyseisen kirjailijan ikävistä puolista. Väkivaltaa ja sadismia. Rupesi koko ukko oksettamaan niin etten voikaan lukea yhtäkään hänen kirjaansa.

Pitää vain hyväksyä se että Sinuhe egyptiläinen jää minulta ikuisesti lukematta. Jätän Waltarin tuotannon lukemisen ihan muille ihmisille. Minuun iski siis moraalipaniikki.

 

Ruth Ware: Huonetoveri

Olen lukenut pari Ruth Waren psykologista jännäriä aiemminkin. Nyt sain Huonetoverin (mainoslinkki) joululahjaksi.

Saapuessaan opiskelemaan yliopistoon Hannah saa huonetoverikseen rikkaan ja räväkän Aprilin. Sitten April murhataan. Kuka on syyllinen?

Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin asia vaivaa raskaana olevaa Hannahia. Mutta Aprilin kuolemahan oli vain hyvä asia Hannahin kannalta. Siten hän sai itselleen rakastamansa miehen, Aprilin poikaystävän Willin. 

Tarina kerrotaan kahdessa aikatasossa, ennen Aprilin murhaa, ja kymmenen vuotta myöhemmin.

Sopivasti vuorotellen langetetaan epäilyksen varjoa kaikkiin, ja syyllisen arvaaminen on vaikeaa. Tajusin sen vasta vähän ennen kaiken paljastamista.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Kun kuukausiin ei kiinnostanut mikään muu kirja.

Luin Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin (mainoslinkki) ensimmäisen kerran lapsena, ja siitä asti se on tenhonnut minua. Moni vastaava kirja on mielestäni niin tylsä, mutta tämä ei. Nyt edellisestä lukukerrasta oli kulunut paljon aikaa, ja halusin katsoa vieläkö se viehättää minua yhtä paljon.

Kirja kertoo orvosta Jane Eyrestä, joka elää kurjan ja köyhän lapsuuden. Aikuisuuden kynnyksellä hän saa kotiopettajan paikan rikkaalta mieheltä. Vaikka mies on rujo ja vanhempi kuin hän, Jane tietysti rakastuu häneen. Mitä sitten tapahtuu? 

Tarina on täynnä draamaa ja pakahduttavia tunteita, hyvin monisanaisesti kerrottuna tietysti. Vaikea uskoa että ihmiset oikeasti puhuisivat tuolla tavalla.

Kirja julkaistiin vuonna 1847 salanimellä, mutta pian paljastui skandaali. Että kirjoittaja onkin nainen.

Kirjassa on suuressa roolissa rahasumma 20 000 puntaa. Oli pakko tarkistaa paljonko se olisi nykyrahassa: yli 2 miljoonaa dollaria...

 

Lukemisessa kesti tällä kertaa aika tasan puoli vuotta, koska säilytin tätä kirjaa kylppärissä...

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Täytyy heti aluksi mainita että en ole koskaan lukenut Astrid Lindgrenin kirjaa Veljeni, Leijonamieli (mainoslinkki) kokonaan. Tämä kamala kirja palasi tietoisuuteeni kun se mainittiin ohjelman Haluatko miljonääriksi kysymyksessä.

Varoitus: Tämä blogikirjoitus sisältää isoja juonipaljastuksia kyseisen kirjan juonesta!

 

Yritin lapsena, ala-asteikäisenä, lukea kirjan Veljeni, Leijonamieli. Se jäi minulta kesken käsittämättömän synkän ja ahdistavan juonensa vuoksi. Tämän purnauksen syy on juuri se etten voi käsittää miten Veljeni, Leijonamieli voi olla lastenkirja.

Veljeni, Leijonamieli kertoo kahdesta lapsesta jotka ovat veljeksiä. Toinen heistä on kuolemansairas, ja tulee kuolemaan pian. Mutta sitten tapahtuu tulipalo. Terve veli pelastaa kuolevan veljensä hengen, mutta kuolee itse! Pian myös kuolemansairas veli kuolee, ja seuraa veljeään jonnekin tuonpuoleiseen. Muistin tämän juonen kauheuden jopa oikein.

Mutta sitä en tiennyt miten kirja loppuu, ennen kuin kävin lukemassa sen juonikuvauksen: Lopussa molemmat veljet tekevät itsemurhan! Ja tämä on olevinaan lastenkirja.

Ehkä minun ongelmani on se että suhtaudun normi-ihmistä huonommin kuolemaan ja sen olemassaoloon. Ja olen tehnyt niin jo lapsesta asti. Siitä asti kun lapsena kesäyönä sängyssä valvoessani tajusin että mikään mahti maailmassa ei poista sitä tosiasiaa että jonakin päivänä minäkin makaan kirkossa arkussa, ja minut laitetaan maan sisään matojen syötäväksi.

En vain kestä kuolemaa ja kuolevaisuutta. Eli tässä on jopa yksi kirja jonka haluaisin kieltää lapsilta. Ainakin herkiltä ja herkästi ahdistuvilta lapsilta.

Olen elämäni aikana jättänyt hyvin harvan kirjan lukemisen kesken. Ja ajattelen jopa nyt aikuisena että Veljeni, Leijonamieli on kirja jota en vieläkään kestäisi lukea ollenkaan.

Ja sitten menin kirjakaupan sivuille katsomaan, ja tämän kirjan kohdalla luki suosituksena Ikä: 3-6 Vuosi ?! En vaan voi käsittää tätä hirveyttä mitä lapsille markkinoidaan. Kai sen tarkoituksena sitten on totuttaa lapsia kuoleman olemassaoloon, ja lohduttaa jollain hölynpölyllä. No joillekin ihmisille tällainen vain on liikaa, niin lapsille kuin aikuisillekin.

Robin Cook: Aivoklinikka

"Näen tästä painajaisia varmasti lopun ikääni", Janet sanoi.

"Pahempaa kuin Stephen Kingin kirjoissa", Sean sanoi.

Valitsin kirjahyllyssäni olevista lukuisista Robin Cookin kirjoista juuri Aivoklinikan (mainoslinkki) koska sen takakannen tekstissä mainitaan heti ensimmäisenä endometrioosi.

Nuori ja ihmeellisen lahjakas lääketieteen opiskelija Sean lähtee Floridaan harjoittelemaan yksityiselle syöpäklinikalle, joka on saanut ihmeellisen hyviä tuloksia tietyn aivosyövän hoidossa. Mutta tuolla klinikalla on tietysti jotain hyvin mätää, eikä vain yhdellä tavalla.

Yhdessä vaiheessa meno alkaa olla jo aika hupaisaa kun päähenkilöä seuraa kunnon autoletka. Yksi seuraa yhtä ja toinen toista ja niin edelleen. Tuon hetken jälkeen oli ihan pakko tsekata onko tästä kirjasta koskaan tehty elokuvaa. Ja kyllä on, jo vuonna 1996 tuli tv-elokuva, nimellä Terminal siis.

Olen nuoresta asti tykännyt paljon Robin Cookin lääketieteellisistä jännäreistä, ja jaksan lukea niitä yhtä uudestaan ja uudestaan. Se on minulle todella harvinaista mitä kirjoihin tulee.

Tämäkin kirja piti (taas) hyvin otteessaan alusta loppuun, en ehtinyt tylsistymään missään vaiheessa.