Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Helmetin e-kirjaston lopettamisen vuoksi olen lukenut jopa kirjan päivässä. Helmetissä ei voi enää varata kirjoja, joten aina kun saan kirjan luettua pitää heti lainata jokin lukulistallani sillä hetkellä lainattavissa oleva.

Juhannuspäivänä lukemiseksi sattui Antti Holman omaelämäkerta Kaikki elämästä(ni). Tai luulin sen olevan omaelämäkerta, mutta netissä kerrotaan että kyseessä on autofiktio. Mitä on autofiktio? Sitä että voi kirjoittaa kamalia asioita, mutta voi sitten väittää ettei se ollut totta, koska autofiktio?

Antti Holma ei ole minulle tuttu mistään muusta kuin lehtiotsikoista ja Haluatko miljonääriksi-ohjelmasta. En ole koskaan nähnyt yhtäkään hänen elokuvaansa tai Putousta tai esimerkiksi kuunnellut hänen podcastiaan (tai mitään muutakaan podcastia) tai lukenut hänen muita kirjojaan.

En periaatteessa pidä autofiktiosta, mutta käytännössä olen tykännyt joistakin sen genren kirjoista. Tästä en tykännyt. Kirja on masentava ja ahdistava kertomus masentuneen ja ahdistuneen ihmisen elämästä. Ei käy kateeksi. Kyseessä on vastenmielinen, itseään täynnä oleva ihminen, mutta niin kai me kaikki ollaan.

Naurahdin tasan kaksi kertaa, ja erityisesti yksi lause resonoi täysillä, mutta jätän kertomatta mikä. 

Jäljelle jäi vain yksi kysymys: Ovatko kaikki homot misogyynejä?

 

 

Vähän kyllä ihmettelen miksei ole mitään mielenkiintoa opetella tosirakkaansa äidinkieltä, varsinkin kun ranska ei ole siitä vaikeimmasta päästä kieliä, toisin kuin esim. suomi. 

Valitan aina kun kirjat ovat tällaisia, vaikka kirjoitan itsekin juuri synkkiä, masentavia tarinoita. Taidan siis olla kaksinaismoralisti. Vihaan sitä että nykyään muodissa ovat kepeät, humoristiset (romanttiset) kirjat.

Ruth Ware: Lukitut ovet

Olen lukenut jotain Ruth Warelta aikaisemminkin, ja kun Lukitut ovet oli Helmetin verkkokirjastossa lainattavissa, tartuin heti tilaisuuteen. Helmetissä ei enää pysty varaamaan kirjoja ollenkaan, eli se on nyt samassa limbossa kuin Kuopion nettikirjasto oli ennen lopettamistaan. Ärsyttää suunnattomasti että Helmettikin lopetetaan. Sitten olen kokonaan kirjastoton. Ja kirjojahan minulla ei ole varaa ostella.

Lukitut ovet (The Turn of the Key) kertoo lastenhoitaja Rowanista, joka tarttuu mahtavaan työtarjoukseen. Uusi työpaikka sijaitsee Skotlannissa keskellä ei mitään, mutta palkka on huikea. Työnantajaperheen aiemmat lapsenhoitajat ovat lopettaneet työt nopeasti. Mikä talossa ja perheessä oikein on vialla? Pian Rowania syytetään hoitamansa lapsen murhasta...

Tässä kirjassa on yliluonnollisia elementtejä joista en koskaan pidä, jätän tosin paljastamatta onko kyseessä lopulta mikään yliluonnollinen. 

Suurin osa kirjasta on tylsää lapsenhoidon kuvausta. Ja ne lapset ovat ärsyttäviä, eivät todellakaan mitään hyväkäytöksisiä enkeleitä.

Suuri epäuskon aihe oli se että koko kirja on olevinaan kirje. Kuka muka kirjoittaa romaaninpituisen kirjeen? Ja kuvaa ja muistaa yksityiskohtaisesti kaikkien ihmisten sanomat asiat ja niin edelleen?

Ja ennenkaikkea kuka vanki kirjoittaa romaaninpituisen kirjeen asianajajalle, jonka toivoo edustavan itseään?

Taas yksi psykologinen jännäri, jonka loppu tuntuu olevan hätiköity. Ja tällä kertaa joihinkin kysymyksiin ei saada vastausta ollenkaan.