maanantai 12. tammikuuta 2015

Raamattu: Leviticus

Mooseksen kolmas kirja on suurimmalta osaltaan järkyttävää eläinrääkkäystä. Luku toisensa jälkeen toistellaan samoja asioita: Kuinka Jumalalle täytyy ihan koko ajan uhrata eri eläimiä, niiden veriä levitellä ympäriinsä ja niiden tiettyjä sisäelimiä polttaa.



Saastaisia eläimiä ei saa syödä. Kameli, tamaani ja jänis ovat saastaisia eläimiä vain siksi koska niillä ei ole sorkkia. Sika on saastainen koska se ei märehdi, vaikka sillä on sorkat. Tässä oli vain muutama esimerkki, saastaisten eläinten lista on todella pitkä.

"Älkää avatko hiuksianne levälleen älkääkä repikö vaatteitanne, ettette kuolisi ja ettei Herran viha kohtaisi koko Israelin kansaa."

Hiusten auki pitäminen on siis kuolemanrangaistuksen paikka. Kuten noin miljoona muutakin vastaavaa asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti