Kukaan ei ole koskaan kertonut minulle mistä Aatamin ja Eevan pojan Kainin vaimo oikein ilmestyi? Kuka hän oli? Siinä vaiheessa maapallolla oli olemassa tasan kolme ihmistä: Aatami, Eeva ja heidän poikansa Kain. Ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuin Eeva. Kain meni siis naimisiin ja hankki lapsen äitinsä Eevan kanssa. Ihmiskunta on saanut alkunsa sukurutsasta.
Ihmisten keskimääräinen elinikä on myös pudonnut huomattavasti Vanhan testamentin ajoista, silloin elettiin lähes tuhatvuotiaiksi. Ja lapsiakin alettiin tehdä vasta nykyisessä vanhuusiässä. Ai ai, kuinka ollaankaan degeneroiduttu.
"Isä alkaa tulla vanhaksi, eikä maassa ole yhtään miestä, joka voisi tulla ottamaan meidät vaimokseen yleisen tavan mukaisesti. Juotetaan isälle viiniä ja maataan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi."
Raamattu on sairas ja irstas kirja. Kaikista tärkeintä on että suku jatkuu. Jos lähettyvillä ei juuri silloin ole muita miehiä, niin pitää turvautua insestiin ja sukurutsaan, jottei herranjumala vaan jää ilman lapsia. Koko ihmiskunta on ollut alusta asti täysin sisäsiittoinen.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan jos nainen peittää kasvonsa se on merkki siitä että hän on portto. Mitä tämä kertoo islamista?
Olen aina tiennyt että raamatussa on miesprofeetta nimeltä Elisa. Mutta se nimi mainitaan jo aiemminkin; Nooan pojanpojanpoika oli myös nimeltään Elisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti