Tavoitteenani on vuonna 2015 lukea Raamattu kokonaan, kuuluuhan se yleissivistykseen. Otin varaslähdön ja aloitin lukemalla Exoduksen eli toisen Mooseksen kirjan, koska kävin äitini kanssa katsomassa siihen perustuvan elokuvan Exodus: Gods and Kings.
Ja vain yhden osan lukemisen jälkeen koko Raamattu oksettaa minua, ja Jumala myös. Jumala vaikuttaa olevan teini-ikäinen psykopaattimurhaaja. Jumala suuttuu kansalleen siitä että nämä tekivät kultaisen härkä-jumalakuvan ja palvovat sitä, ja haluaa heti rynnätä tappamaan omaa kansaansa kostoksi. Mooses saa Jumalan mielen muuttumaan.
Jumalan palvominen on jatkuvaa ihmisten ja eläinten uhraamista. Aina jokaisen ihmisen ja eläimen esikoislapsi pitää uhrata jumalalle eli tappaa. Mikseivät jumalaan ja raamattuun uskovat tee niin tänäkin päivänä? Jos ei pyhitä lepopäivää niin siitäkin on rangaistuksena kuolema.
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen." Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä. Mooses sanoi: "Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen."
Hiton sairas tyyppi tuo Jumala. Jumalan suosioon pääsee tappamalla sukulaisiaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti