B.A. Paris: Suljettujen ovien takana

Täydellinen avioliitto. Täydellinen aviomies. No se vaimo ei sitten olekaan täydellinen, vaan vanki. Täydellisen idiotismin(sa) vanki.

B.A. Parisin Suljettujen ovien takana (mainoslinkki) on kovasti kehuttu trilleri, jossa ei mielestäni ole mitään jännää. Koko kirja on vain sitä että kerrotaan vaimon vankeuselämästä, ja kuinka siihen päädyttiin. Mitään jännää ei missään vaiheessa tapahdu.

Mikä siinä oikein on että niin harva (psykologisena) trillerinä/jännärinä markkinoitu kirja ei sitä oikeasti ole?

 

 

 

JUONIPALJASTUKSIA!! 

 

VARO!!

 

Suljettujen ovien takana ei sovellu eläinten ystävälle!

Tärkein syy siihen miksi tämä kirja täytyy polttaa roviolla on se miten siinä käy pienelle, avuttomalle koiralle. Ainoa lohdutus on se että lopussa kyseisen koiran murhaaja kokee itsekin täysin saman kohtalon. Jos et kestä koiran/eläimen kuolemaa/kidutusta/murhaa, älä lue tätä kirjaa!

 

Aviomies uhkailee päähenkilöä että jos et tottele niin laitan siskosi laitokseen. Öö tässä tilanteessahan se laitos olisi siskolle se parempi paikka, joten päähenkilön olisi pitänyt vain todeta että pliis tee niin! 

Sebastian Fitzek: Matkustaja 23

Matkustaja 23:n (mainoslinkki) mukaan risteilyaluksilta katoaa lukuisia ihmisiä joka vuosi. Onko tämä totta? Kirjan loppusanojen mukaan kyllä. Kirjassa kerrotaan myös että täydellisin tapa tehdä itsemurha on hypätä laivalta veteen. Ei sotkua, ei ruumista.

Kirjan päähenkilö on poliisi Matias Schwarz, jonka vaimo ja lapsi katosivat risteilyllä ollessaan monta vuotta sitten. Nyt Matias houkutellaan kyseiselle laivalle tutkimaan outoa tapausta, jossa laivalta kadonnut kuolleeksi luultu tyttö onkin löydetty elossa. Mitä maailman valtamerialuksilla oikein tapahtuu? 

Tykkään Sebastian Fitzekin kirjoitustyylistä. Hänen jännäreissään on oikeasti jänniä tapahtumia, toisin kuin monissa muissa.

Varoitus: Tämän kirjan aihe paljastuu lopulta niin hirveäksi että moni lukija ei sitä kestä. 

Sandra Brown: Kuoleman kaiku

Tähtitoimittaja Dawson on juuri palannut sota-alueelta traumatisoituneena, kun hänen FBI-agentti kummisetänsä pyytää häntä tutkimaan juttua joka tältä jäi aikanaan selvittämättä. Tokihan niin tehdessään Dawson kohtaa myös unelmiensa naisen.

Romanttisia jännäreitä kirjoittava Sandra Brown kuuluu suosikkikirjailijoihini. Jännärit joista ahmin jokaisen sanan ovat harvassa, mutta Brownin kirjojen kohdalla näin yleensä on.

Mutta nyt ei. Kuoleman kaiku (mainoslinkki) alkoi osaltani tahmeasti. Heti alussa oli vaikea pysyä kärryillä mitä ja kuka, aivan kuin tämä olisi kirjasarjan toinen osa ja ensimmäinen osa olisi lukematta. Ja oli myös kuvauksia jutuista jotka eivät kiinnostaneet minua tippaakaan, kuten jonkun naisen rantapäivä lastensa kanssa. Öö miten tää edistää juonta? Ei niin mitenkään. Yritetään vaan todistella että tää nainen on täydellinen äiti. Ja täydellinen nainen?

Mutta kyllähän Sandra Brown osaa kirjoittaa. Tapahtumia riittää. Eräs juonenkäänne yllätti minut täysin.

 

 

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Jessica Fellowesin kirjasta Mitfordin murhat (mainoslinkki) luvataan että siinä Downton Abbey kohtaa Agatha Christien. Downton Abbeyn (entisenä?) fanina tartuin tähän kirjaan.

Eletään vuotta 1920. Sodassa palvellut sairaanhoitaja, Florence Nightingalen kummitytär Florence Shore, tapetaan junassa. Kuka on syyllinen? Köyhä Louisa ryhtyy selvittämään murhaa yhdessä rikkaan perheen tyttären Nancyn kanssa. Toki epäpäteviä poliisejakin osuu matkan varrelle, ja jotain romanssejakin viritellään.

Jos etsit tiheätunnelmaista ja nopeasti etenevää jännäriä niin tämä ei sitä ole. Juoni etenee todella hitaasti. Sen kuuluisan maalin kuivumisenkin seuraaminen olisi jännempää.

Luulin arvanneeni syyllisen ja sen mitä tapahtui liian aikaisin, mutta olinkin ainakin osittain väärässä. 

Itseäni ärsyttää aina se kun fiktiivisessä teoksessa käytetään hahmoina oikeasti olemassa olleita ihmisiä, se pitäisi kieltää lailla. Mutta vieläkin pahempaa on sälyttää aito murha aidon ihmisen harteille, vaikka oikeasti kyseistä ihmistä ei koskaan murhasta epäilty.

 

Vasta jälkikäteen minulle selvisi että tämä kirja aloittaa sarjan, eli turha kai olettaakaan että juonikuvioita käärittäisiin kauniiseen pakettiin. En aio lukea sarjan seuraavia osia.

 

Colleen Hoover: Verityn varjo

Verityn varjo (mainoslinkki) on ensimmäinen huippusuositun Colleen Hooverin kirja jonka luin. Hän kirjoittaa yleensä romanttisia tarinoita, mutta Verityn varjo on olevinaan trilleri.

Kirjailija Lowen saa elämänsä tilaisuuden kirjoittaa loppuun auto-onnettomuudessa loukkaantuneen Verityn suosittu kirjasarja. Päästäkseen työssään alkuun Lowen muuttaa Verityn perheen luokse tutkimaan tämän muistiinpanoja, mutta mitä hän löytää?

Ahmin kirjan päivässä odottaen niitä luvattuja jänniä ja yllättäviä juonenkäänteitä, mutta eipä niitä koskaan tullut. Taas kerran siis jännityksetön "jännäri". Vika on kai minussa. 

Elokuva on tästäkin kirjasta tulossa.

 

VAROITUS!!

 

JUONIPALJASTUS!!

 

 

Jos et kestä lapsiin/vauvoihin kohdistuvaa väkivaltaa älä lue tätä kirjaa!

 

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Olipas paska kirja.

Alicia tappaa miehensä ja joutuu vankimielisairaalaan. Murhaamisen jälkeen Alicia ei ole suostunut puhumaan sanaakaan. Joku psyko psykoterapeutti on pakkomielteinen hänen tapauksensa suhteen, ja keplottelee itsensä töihin samaan vankimielisairaalaan.

Alex Michaelidesin Hiljainen potilas (mainoslinkki) on aivan helvetin tylsä kirja. Turhaa jaarittelua turhan päähenkilön eli psykon elämästä, arjesta, menneisyydestä, mietteistä. Ei hitto kiinnosta, eikä millään noista ole mitään merkitystä juonen kannalta.

Kun vertaa edelliseen lukemaani jännäriin "Potilas" joka oli oikea jännäri toisin kuin tämä tylsimys.

Miten kukaan voi kehua tätä "älykkääksi ja kekseliääksi"? Kuka jaksaa lukea satoja sivuja turhuutta vain jonkin loppuratkaisun vuoksi? Juu, tokihan kaikki kääritään lopussa oikein kauniiseen pakettiin.

Kaduttaa että raahasin tämän noin 454-sivuisen kirjan kirjastosta kotiin, eikä minua kiinnosta lukea lisää tältä kirjailijalta. 

Sovijärvi, Arina, Halmetoja: Biohakkerin käsikirja

Biohakkerin käsikirja (mainoslinkki) on jättikokoinen, painava kirja. Painajaismainen kotiinraahattava ja luettava. Ei meikäläisen kunto yksinkertaisesti riitä tämän kirjan lukemiseen, käsivarteni ovat liian heikot. Oli pakko punnita tämä hirveys.

paino: 2,1 kg

Ja sitten kun kirja on jäsennelty niin että yhdellä sivulla on ehkä kaksi lausetta. Nämä asiat olisi saanut esitettyä paljon kompaktimminkin. Hirveää paperintuhlausta. Ei näin! Viimeistään ne lähteet olisi voinut jättää pois, ja julkaista pelkästään netissä.

Minähän olen muutenkin sitä mieltä että kovakantiset kirjat pitäisi kieltää lailla.

Entäs se Biohakkerin käsikirjan sisältö sitten?

Kaikki ruoka on myrkyllistä. Ei oikeastaan ole mitään ruokaa joka ei olisi epäterveellistä ja täynnä myrkkyjä. Kasvithan tunnetusti suojelevat itseään vaikka millä myrkyillä ja antiravinteilla.

Myös kraanavettä tämän kirjan kirjoittajat suosittelevat olemaan juomatta.

Outo oli suositus juoda teetä aterian yhteydessä, kun tee estää ainakin raudan imeytymisen.

Kirjan paras neuvo: Minimoi ihmiskontaktit. (saatoin jättää tuosta lauseesta muutaman sanan pois)

 

 

Itse en voisi ryhtyä biohakkeriksi, tai ainakaan itsensä mittaajaksi. Sellainen vain stressaisi minua. Ja en muutenkaan pidä kovin terveellisenä pitää elektronisia laitteita vaikkapa sängyssä.

 

Sebastian Fitzek: Potilas

Pääsin pitkästä aikaa kirjastoon, ja johan riemu repesi kun sain lainattua pitkään lukulistallani olleita kirjoja.

Saksalaisen Sebastian Fitzekin jännäri Potilas (mainoslinkki) kertoo miehestä nimeltä Till, joka valeidentiteetin turvin soluttautuu vankimielisairaalaan saadakseen selville mitä kuuluisa lapsensurmaaja teki hänen pojalleen.

Potilas on nopealukuinen ja juoni etenee ripeästi, tyhjäkäyntiä ei ole. Oltiin siinä rajoilla että hahmoja olisi ollut liikaa minulle pysyä kärryillä. 

Jännäreiden kategoriassa tämä menee siihen parempaan, ei-tylsien luokkaan. Kiinnostaisi lukea lisääkin tämän kirjoittajan kirjoja. 

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Kävikin niin että minun oli ihan pakko lisätä tähän kirjablogiin kokonaan uusi kategoria, "lukematta paskaa".

Mika Waltarin klassikkoteos Sinuhe egyptiläinen (mainoslinkki) on yksi harvoista kirjoista joka minulla on jäänyt kesken. Luin sitä nuorena hiukan yli puolivälin.

Samaten faraoiden ajan Egyptiin sijoittuva Wilbur Smithin Joen jumala (mainoslinkki) on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, ellei peräti se ykkönen. Joten luulisi että Sinuhekin jaksaisi kiinnostaa?

Mutta nyt oli tosiaan tarkoitus lukea tämä kirja kokonaan. En ehtinyt kovin pitkälle, aloitin elokuussa 2024.

Mutta sitten Hesari uutisoi kyseisen kirjailijan ikävistä puolista. Väkivaltaa ja sadismia. Rupesi koko ukko oksettamaan niin etten voikaan lukea yhtäkään hänen kirjaansa.

Pitää vain hyväksyä se että Sinuhe egyptiläinen jää minulta ikuisesti lukematta. Jätän Waltarin tuotannon lukemisen ihan muille ihmisille. Minuun iski siis moraalipaniikki.

 

Ruth Ware: Huonetoveri

Olen lukenut pari Ruth Waren psykologista jännäriä aiemminkin. Nyt sain Huonetoverin (mainoslinkki) joululahjaksi.

Saapuessaan opiskelemaan yliopistoon Hannah saa huonetoverikseen rikkaan ja räväkän Aprilin. Sitten April murhataan. Kuka on syyllinen?

Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin asia vaivaa raskaana olevaa Hannahia. Mutta Aprilin kuolemahan oli vain hyvä asia Hannahin kannalta. Siten hän sai itselleen rakastamansa miehen, Aprilin poikaystävän Willin. 

Tarina kerrotaan kahdessa aikatasossa, ennen Aprilin murhaa, ja kymmenen vuotta myöhemmin.

Sopivasti vuorotellen langetetaan epäilyksen varjoa kaikkiin, ja syyllisen arvaaminen on vaikeaa. Tajusin sen vasta vähän ennen kaiken paljastamista.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Kun kuukausiin ei kiinnostanut mikään muu kirja.

Luin Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin (mainoslinkki) ensimmäisen kerran lapsena, ja siitä asti se on tenhonnut minua. Moni vastaava kirja on mielestäni niin tylsä, mutta tämä ei. Nyt edellisestä lukukerrasta oli kulunut paljon aikaa, ja halusin katsoa vieläkö se viehättää minua yhtä paljon.

Kirja kertoo orvosta Jane Eyrestä, joka elää kurjan ja köyhän lapsuuden. Aikuisuuden kynnyksellä hän saa kotiopettajan paikan rikkaalta mieheltä. Vaikka mies on rujo ja vanhempi kuin hän, Jane tietysti rakastuu häneen. Mitä sitten tapahtuu? 

Tarina on täynnä draamaa ja pakahduttavia tunteita, hyvin monisanaisesti kerrottuna tietysti. Vaikea uskoa että ihmiset oikeasti puhuisivat tuolla tavalla.

Kirja julkaistiin vuonna 1847 salanimellä, mutta pian paljastui skandaali. Että kirjoittaja onkin nainen.

Kirjassa on suuressa roolissa rahasumma 20 000 puntaa. Oli pakko tarkistaa paljonko se olisi nykyrahassa: yli 2 miljoonaa dollaria...

 

Lukemisessa kesti tällä kertaa aika tasan puoli vuotta, koska säilytin tätä kirjaa kylppärissä...

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Täytyy heti aluksi mainita että en ole koskaan lukenut Astrid Lindgrenin kirjaa Veljeni, Leijonamieli (mainoslinkki) kokonaan. Tämä kamala kirja palasi tietoisuuteeni kun se mainittiin ohjelman Haluatko miljonääriksi kysymyksessä.

Varoitus: Tämä blogikirjoitus sisältää isoja juonipaljastuksia kyseisen kirjan juonesta!

 

Yritin lapsena, ala-asteikäisenä, lukea kirjan Veljeni, Leijonamieli. Se jäi minulta kesken käsittämättömän synkän ja ahdistavan juonensa vuoksi. Tämän purnauksen syy on juuri se etten voi käsittää miten Veljeni, Leijonamieli voi olla lastenkirja.

Veljeni, Leijonamieli kertoo kahdesta lapsesta jotka ovat veljeksiä. Toinen heistä on kuolemansairas, ja tulee kuolemaan pian. Mutta sitten tapahtuu tulipalo. Terve veli pelastaa kuolevan veljensä hengen, mutta kuolee itse! Pian myös kuolemansairas veli kuolee, ja seuraa veljeään jonnekin tuonpuoleiseen. Muistin tämän juonen kauheuden jopa oikein.

Mutta sitä en tiennyt miten kirja loppuu, ennen kuin kävin lukemassa sen juonikuvauksen: Lopussa molemmat veljet tekevät itsemurhan! Ja tämä on olevinaan lastenkirja.

Ehkä minun ongelmani on se että suhtaudun normi-ihmistä huonommin kuolemaan ja sen olemassaoloon. Ja olen tehnyt niin jo lapsesta asti. Siitä asti kun lapsena kesäyönä sängyssä valvoessani tajusin että mikään mahti maailmassa ei poista sitä tosiasiaa että jonakin päivänä minäkin makaan kirkossa arkussa, ja minut laitetaan maan sisään matojen syötäväksi.

En vain kestä kuolemaa ja kuolevaisuutta. Eli tässä on jopa yksi kirja jonka haluaisin kieltää lapsilta. Ainakin herkiltä ja herkästi ahdistuvilta lapsilta.

Olen elämäni aikana jättänyt hyvin harvan kirjan lukemisen kesken. Ja ajattelen jopa nyt aikuisena että Veljeni, Leijonamieli on kirja jota en vieläkään kestäisi lukea ollenkaan.

Ja sitten menin kirjakaupan sivuille katsomaan, ja tämän kirjan kohdalla luki suosituksena Ikä: 3-6 Vuosi ?! En vaan voi käsittää tätä hirveyttä mitä lapsille markkinoidaan. Kai sen tarkoituksena sitten on totuttaa lapsia kuoleman olemassaoloon, ja lohduttaa jollain hölynpölyllä. No joillekin ihmisille tällainen vain on liikaa, niin lapsille kuin aikuisillekin.

Robin Cook: Aivoklinikka

"Näen tästä painajaisia varmasti lopun ikääni", Janet sanoi.

"Pahempaa kuin Stephen Kingin kirjoissa", Sean sanoi.

Valitsin kirjahyllyssäni olevista lukuisista Robin Cookin kirjoista juuri Aivoklinikan (mainoslinkki) koska sen takakannen tekstissä mainitaan heti ensimmäisenä endometrioosi.

Nuori ja ihmeellisen lahjakas lääketieteen opiskelija Sean lähtee Floridaan harjoittelemaan yksityiselle syöpäklinikalle, joka on saanut ihmeellisen hyviä tuloksia tietyn aivosyövän hoidossa. Mutta tuolla klinikalla on tietysti jotain hyvin mätää, eikä vain yhdellä tavalla.

Yhdessä vaiheessa meno alkaa olla jo aika hupaisaa kun päähenkilöä seuraa kunnon autoletka. Yksi seuraa yhtä ja toinen toista ja niin edelleen. Tuon hetken jälkeen oli ihan pakko tsekata onko tästä kirjasta koskaan tehty elokuvaa. Ja kyllä on, jo vuonna 1996 tuli tv-elokuva, nimellä Terminal siis.

Olen nuoresta asti tykännyt paljon Robin Cookin lääketieteellisistä jännäreistä, ja jaksan lukea niitä yhtä uudestaan ja uudestaan. Se on minulle todella harvinaista mitä kirjoihin tulee.

Tämäkin kirja piti (taas) hyvin otteessaan alusta loppuun, en ehtinyt tylsistymään missään vaiheessa.