Robin Cook: Mutantti

Olen lukenut Robin Cookin kirjan Mutantti (mainoslinkki) lukemattomia kertoja elämäni aikana. Se on suosikkini Cookin tuotannossa, ja pääsee muutenkin suosikkikirjojeni listalle. Nytkin ahmin sen nopeasti, vaikka tiedän tasan tarkkaan mitä siinä tapahtuu.

Mutantti kertoo tiedemiehestä nimeltä Victor Frank, joka aloittaa salaisen kokeen. Hänen tavoitteenaan on luoda huippuälykäs lapsi. Mutta voiko lapsi olla liian älykäs?

Mutantti on aina ollut mielestäni koskettava kirja, ja kyyneleiltä ei vältytty tälläkään lukukerralla. Vahva lukusuositus, varsinkin jos lääketieteelliset trillerit kiinnostavat.

 

Harlan Coben: Petät vain kerran

Haluaisinpa tietää miksi lisäsin tämän kirjan lukulistalleni. Luulin että Harlan Cobenin Petät vain kerran on osa sarjaa, niin paljon siinä keskityttiin ja toisteltiin menneisyyden tapahtumia, mutta kyse on sittenkin ilmeisesti yksittäisestä teoksesta.

Mayan aviomies Joe murhataan hänen silmiensä edessä. Vai murhataanko? Sitten Maya näkee kotinsa valvontakameran nauhalla tutun hahmon, miehensä. Onko Joe sittenkin elossa?

Kirjan kerrontatyyli ei sovellu minulle. Suurin osa tekstistä on täysin turhaa. Kuten niin monessa muussakin kirjassa useimmiten vain dialogi vie juonta eteenpäin.

Kirjan loppu on epäuskottava ja tekee eräästä hahmosta aika tyhmän. Tämäntyyliset loput ovat aina yllättäviä, mutta ei niissä mitään järkeä ole.

 

 

Tästä kirjasta on tehty Netflixin sarja Fool Me Once.

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Mitäpä mies ei tekisi kauniin naisen tähden? Auttaisi vaikkapa murhassa.

Keigo Higashinon kirja Uskollinen naapuri (mainoslinkki) kertoo kaunottaresta, jota ex-mies vainoaa. Sitten asiat hiukan lähtevät käsistä, ja naisella on asunnossaan ruumis. Onneksi hänen naapurissaan asuu loogisen päättelyn nero, rumilus joka on jo kauan ollut ihastunut häneen.

Tässä kirjassa murhamysteeri ei ole perinteinen. Heti alusta asti tiedetään kuka on syyllinen. Jännitys kumpuaakin siitä jääkö syyllinen kiinni.

Kirjassa on suuressa roolissa matemaatikko ja fyysikko, joten noiden ammattiryhmien edustajien voisi luulla olevan kiinnostuneita tästä tarinasta.

"Loppuratkaisu, jota KUKAAN ei ole arvannut!"

No, en todellakaan arvannut. Ja loppuhan on juuri sen tyylinen joista normaalisti tykkään.

Carole Johnstone: Peilimaa

Stephen King on kovasti kehunut Carole Johnstonen psykologista trilleriä Peilimaa (mainoslinkki), ja onko se ihmekään kun hänen kirjansa on siinä niin suuressa osassa. Siis se Kingin kirja joka kertoo Shawshankin vankilasta, ja jonka suomenkielinen nimi paljastaa koko juonen. Se josta tehty elokuva on Imdb:n listauksen mukaan maailman paras leffa.

Peilimaa kertoo naisesta nimeltä Cat joka identtisen kaksoissiskonsa Elin katoamisen jälkeen palaa lapsuusmaisemiinsa Skotlantiin. Taas yksi epäluotettava kertoja joka kätevästi ei muista menneisyydestään mitään.

Yhdessä vaiheessa ymmärsin väärin ja luulin että Peilimaassa tapahtui eräs tietty juonenkäänne. No eipä tapahtunutkaan, ja se oli minulle suuri pettymys. Sillä ne juonenkäänteet jotka kirjassa oikeasti tapahtuivat olivat tylsiä ja ennalta-arvattavia.

Kirjan lopussa luulin koko ajan että nyt se loppuu. No ei se vaan loppunut, ei sitten millään. Turha jaarittelu vain jatkui ja jatkui.

Eli siis taas kerran yksi kirja josta voi huoletta hypätä yli suurimman osan tekstistä. Varsinaista juonentynkää oli hyvin vähän.

 

Nora Roberts: Kaikki hänen vuokseen

En kaiketi ole koskaan aiemmin lukenut yhtäkään Nora Robertsin kirjaa. Vasta kun olin lainannut Kaikki hänen vuokseen sain tietää että tämä kirja on osa sarjaa, eikä tietenkään se ensimmäinen osa.

Sarja kertoo kuulemma veljeksistä, jotka aiheuttavat ongelmia kotikaupungissaan olemalla väkivaltaisia idiootteja. Mutta tietysti nämä kaikki veljekset ovat tosi komeita, ja siksi kaikki naiset rakastuvat heihin. 

Jostain syystä yhdestä veljeksistä, Devinistä, on tullut sheriffi. Jo teinistä asti hän on ollut rakastunut Cassieen. Joko viimein rakkaus löytää kohteensa?

Ei vain ollut minun mieleeni tämä kirja ja sen kerrontatyyli. Toki osa ongelmaa on varmasti se etten ole lukenut sarjan aikaisempia osia. Ja väkivaltaiset sankarit eivät iske. "Olen äkkipikainen väkivaltainen paska, mutta juuri sinua en koskaan satuttaisi." Joo ei.

Genre on kai sit romanttista hömppää, julkaisijakin taisi olla muistaakseni Harlequin. Teininä tykkäsin lukea Harlekiineja, mutta enää ne eivät oikein iske. Miksi sitten olin lisännyt tämän kirjan lukulistalleni? En muista, ja sama koskee lähes kaikkia listani kirjoja.

Aino Kivi: Joutonainen

Joutonainen (mainoslinkki) aloittaa suhteen varatun miehen kanssa. Seuraa sairas pakkomielle siihen niinsanottuun ensimmäiseen naiseen.

Tämä kirja tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. E-kirjassa jopa fontti ärsytti, se oli outo ja liian pieni. 

Harvoin tulee vastaan kirjaa jossa päähenkilö on yhtä vastenmielinen. Muiden nurkissa loisiva loinen joka ajattelee olevansa parempi kuin muut. Kyseinen päähenkilö on myös nainen joka vihaa naisia.

Varoitus: tällä kirjalla ei ole minkäänlaista loppua. Se vain loppuu, töks. Jos luulet saavasi tietää miten kaikki ns. ratkeaa, tulet pettymään. Päähenkilön kujanjuoksu jatkuu kai ikuisesti.

 

Pierre Lemaitre: Silmukka

12-vuotiaalle Antoinelle tapahtuu jotakin kamalaa hänen leikkiessään metsässä. Alkaa pitkä piina. Ja joo, kirjan virallinen kuvaus paljastaa ihan liikaa. Siksi jätän ne nykyään yleensä lukematta.

Pierre Lemaitren kirjan Silmukka (mainoslinkki) saa luettua nopeasti, parissa tunnissa. Tarinassa ei varsinaisesti tapahdu paljoa, mutta kuitenkin tarpeeksi.

 

Olen lukenut Pierre Lemaitrelta yhden kirjan (Verihäät) aikaisemmin, ja sen kanssa minulla oli käynnistysvaikeuksia, mutta lopulta tykkäsin siitä paljon.

Ari Turunen: Humalan henki

Varoitus: Ari Turusen kirjaa Humalan henki (mainoslinkki) lukiessa saattaa tulla JANO. Minulla ainakin tuli.

Vesi vanhin voitehista? Väärin. Entisaikaan vesi ei todellakaan ollut janojuoma, vaan olut.

Alkoholi on jumalten lahja ihmisille. Kas kun vain jumalat ovat kuolemattomia, mutta ihmisparat eivät. Niinpä lohdutuksena ihmiset saivat kurjaa elämäänsä parantamaan alkoholin.

Ja mitä parantamiseen tulee, alkoholi suojaa kaikilta maailman sairauksilta ja vanhenemiselta. Jos juo paloviinaa joka aamu pysyy ikuisesti nuorena ja kauniina.

Mikä on elämän tarkoitus? Viina, laulu ja naiset. Jos niitä ei ole kokenut, ei ole oikeasti todella elänyt.

Vahva lukusuositus kaikille alkoholista kiinnostuneille. Paitsi ei tietysti niille joilla se kiinnostus on sairaalloista.

 

(miksi kaikissa kirjojen kansissa pitää olla alastomia ihmisiä? Google ei semmoista hyväksy!)

Jeffrey Archer: Tuhlaajatytär

Siitä on vuosikymmeniä kun olen edellisen kerran lukenut Jeffrey Archerin kirjan Tuhlaajatytär (mainoslinkki). Se on jatko-osa Archerin kirjalle Leppymättömät (joka julkaistiin myöhemmin uudestaan nimellä Kane ja Abel), ja en ole ihan varma olenko koskaan lukenut tuota ensimmäistä osaa. Joka tapauksessa kuulin nyt että Tuhlaajatyttären alkupuoli kertoo Kanen ja Abelin tapahtumat vain eri näkökulmasta, ja tätä monet ovat kritisoineet.

Tuhlaajatytär kertoo Abel Rosnovskin tyttären Florentynan tarinan. Florentyna aivopestään lapsesta asti tavoittelemaan suuria asioita. Tässä tosin auttaa se että hän on syntynyt kultalusikka suussa. Mutta kaikki muuttuu kun Florentyna rakastuu isänsä mielestä väärään mieheen. 

Ja kuten aivan liian usein niin nytkin kirjan takakannessa paljastetaan liikaa juonesta.

Varsinkin nuorempana tykkäsin Archerin kirjoista paljonkin, ja Tuhlaajatytär voisi hyvinkin olla niistä suosikkini. Mutta kun Florentyna siirtyi politiikkaan kirja muuttui mielestäni tylsemmäksi. Kaksi kertaa alkoi peräti itkettää. Kun eräs hahmo kuoli, ja kirjan lopussa.

 

Ja vasta näin vuosikymmeniä myöhemmin minulle selvisi että Tuhlaajatyttärelle on olemassa jatko-osa, Kerrotaanko presidentille? (Shall we tell the president?). Haluanko varmasti tietää Florentynan tarinan jatkon?

Simo Halinen: Nainen joka katosi

Kaksi rikkinäistä sielua kohtaa sattumalta Helsingin yössä. Seuraa suhde, joka yllättää molemmat. Sitten nainen katoaa. Miksi?

Simo Halisen Nainen joka katosi (mainoslinkki) on lyhyt ja nopealukuinen kirja joka pitää otteessaan.

Jotkut eivät ole tykänneet kirjan lopusta, mutta minun mielestäni se oli ihana, tirautin kyyneleenkin.

Minulla jäi jäljelle vain yksi kysymys: onko kirjan miespäähenkilön kaltaisia miehiä olemassa oikeassa elämässä? Vaikuttaa taruolennolta.

 

Ps. Tästä kirjasta on tehty C More-sarja.

S.K. Tremayne: Vuoroveden vanki

Hannah on jumissa saarella. Hän ei pysty poistumaan sieltä koska pelkää vettä. Onneksi hänen työpaikkansa hotelli sijaitsee tällä samaisella saarella. Joitakin kuukausia aikaisemmin monta hotellivierasta hukkui. Mitä oikein tapahtui?

Olen lukenut S.K. Tremaynen kirjoja aikaisemminkin, mutta Vuoroveden vanki (mainoslinkki) on niistä huonoin. Kirja on aivan älyttömän tylsä, suurimman osan tekstistä voi huoletta skipata. Koko kirjan tapahtumat voisi tiiviistää muutamaan lauseeseen eikä menettäisi mitään.

Arvasin kyllä jo etukäteen etten tykkäisi tästä kirjasta, kun koko kirjan perusasetelma ei kiinnosta tippaakaan. Olisi kai pitänyt jättää välistä. 

Ja taas ne henkilöhahmot ovat vain vastenmielisiä. Ja toki myös surullisen hahmon ritareita.

 

Ashley Audrain: Kuiskaukset

Mutta joskus juuri hyvät ihmiset syyllistyvät kaikkein pahimpiin tekoihin.

Jos luulet haluavasi lapsen ja/tai parisuhteen, tämä kirja saattaa muuttaa mielesi.

Poika putoaa kotinsa ikkunasta keskellä yötä, ja häälyy elämän ja kuoleman rajamailla. Mitä oikein tapahtui? Ja mitä on vialla näennäisen idyllisen naapuruston perheiden elämissä?

En tykännyt siitä miten Ashley Audrainin kirja Kuiskaukset (mainoslinkki) alkaa. Yhtäkkiä lukijan naamalle tungetaan kertaheitolla suuri määrä ihmisiä. Kyllä ne henkilöhahmot sitten tutuiksi käyvät, mutta alku on vaikea. 

Luin kirjan varmaan alle vuorokaudessa. Koko sen ajan minua vaivasi painava tunne, ja jouduin muistuttamaan itseäni että se johtuu tästä kirjasta eikä omasta elämästäni. Taas kerran siis kirja masentavien ihmisten masentavista elämistä.

 

En muistanutkaan että olin lukenut tämän kirjailijan aikaisemmankin kirjan Lapsi rakas, joka myöskin on aiheeltaan synkkää perhedraamaa.

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Helmetin e-kirjaston lopettamisen vuoksi olen lukenut jopa kirjan päivässä. Helmetissä ei voi enää varata kirjoja, joten aina kun saan kirjan luettua pitää heti lainata jokin lukulistallani sillä hetkellä lainattavissa oleva.

Juhannuspäivänä lukemiseksi sattui Antti Holman omaelämäkerta Kaikki elämästä(ni) (mainoslinkki). Tai luulin sen olevan omaelämäkerta, mutta netissä kerrotaan että kyseessä on autofiktio. Mitä on autofiktio? Sitä että voi kirjoittaa kamalia asioita, mutta voi sitten väittää ettei se ollut totta, koska autofiktio?

Antti Holma ei ole minulle tuttu mistään muusta kuin lehtiotsikoista ja Haluatko miljonääriksi-ohjelmasta. En ole koskaan nähnyt yhtäkään hänen elokuvaansa tai Putousta tai esimerkiksi kuunnellut hänen podcastiaan (tai mitään muutakaan podcastia) tai lukenut hänen muita kirjojaan.

En periaatteessa pidä autofiktiosta, mutta käytännössä olen tykännyt joistakin sen genren kirjoista. Tästä en tykännyt. Kirja on masentava ja ahdistava kertomus masentuneen ja ahdistuneen ihmisen elämästä. Ei käy kateeksi. Kyseessä on vastenmielinen, itseään täynnä oleva ihminen, mutta niin kai me kaikki ollaan.

Naurahdin tasan kaksi kertaa, ja erityisesti yksi lause resonoi täysillä, mutta jätän kertomatta mikä. 

Jäljelle jäi vain yksi kysymys: Ovatko kaikki homot misogyynejä?

 

 

Vähän kyllä ihmettelen miksei ole mitään mielenkiintoa opetella tosirakkaansa äidinkieltä, varsinkin kun ranska ei ole siitä vaikeimmasta päästä kieliä, toisin kuin esim. suomi. 

Valitan aina kun kirjat ovat tällaisia, vaikka kirjoitan itsekin juuri synkkiä, masentavia tarinoita. Taidan siis olla kaksinaismoralisti. Vihaan sitä että nykyään muodissa ovat kepeät, humoristiset (romanttiset) kirjat.

Ruth Ware: Lukitut ovet

Olen lukenut jotain Ruth Warelta aikaisemminkin, ja kun Lukitut ovet oli Helmetin verkkokirjastossa lainattavissa, tartuin heti tilaisuuteen. Helmetissä ei enää pysty varaamaan kirjoja ollenkaan, eli se on nyt samassa limbossa kuin Kuopion nettikirjasto oli ennen lopettamistaan. Ärsyttää suunnattomasti että Helmettikin lopetetaan. Sitten olen kokonaan kirjastoton. Ja kirjojahan minulla ei ole varaa ostella.

Lukitut ovet (mainoslinkki) kertoo lastenhoitaja Rowanista, joka tarttuu mahtavaan työtarjoukseen. Uusi työpaikka sijaitsee Skotlannissa keskellä ei mitään, mutta palkka on huikea. Työnantajaperheen aiemmat lapsenhoitajat ovat lopettaneet työt nopeasti. Mikä talossa ja perheessä oikein on vialla? Pian Rowania syytetään hoitamansa lapsen murhasta...

Tässä kirjassa on yliluonnollisia elementtejä joista en koskaan pidä, jätän tosin paljastamatta onko kyseessä lopulta mikään yliluonnollinen. 

Suurin osa kirjasta on tylsää lapsenhoidon kuvausta. Ja ne lapset ovat ärsyttäviä, eivät todellakaan mitään hyväkäytöksisiä enkeleitä.

Suuri epäuskon aihe oli se että koko kirja on olevinaan kirje. Kuka muka kirjoittaa romaaninpituisen kirjeen? Ja kuvaa ja muistaa yksityiskohtaisesti kaikkien ihmisten sanomat asiat ja niin edelleen?

Ja ennenkaikkea kuka vanki kirjoittaa romaaninpituisen kirjeen asianajajalle, jonka toivoo edustavan itseään?

Taas yksi psykologinen jännäri, jonka loppu tuntuu olevan hätiköity. Ja tällä kertaa joihinkin kysymyksiin ei saada vastausta ollenkaan.

 

Catherine Cookson: Laitakaupungin lilja

Laitakaupungin lilja (mainoslinkki) kertoo tytöstä nimeltä Millie, joka menettää vanhempansa tavalla tai toisella, ja päätyy paikallisen romukauppiaan Aggien holhotiksi. Millie on epäterveelllisen kaunis, ja siksi kaikki miehet haluavat hänet itselleen. Hyvällä tai pahalla.

Yhden asian Catherine Cooksonin kirjoista oppii: on täysin normaalia ja jopa toivottavaa että aikuinen mies rakastuu tyttölapseen. Mies on suurikin sankari jos malttaa odottaa siihen asti kun lapsi on 16-vuotias. Ja toki mies myöskin rakastuu lapseen, jota on hoitanut 7-vuotiaasta asti.

Ilmeisesti kaikki Cooksonin kirjat ovat täynnä pedofiliaa. Ja silti minä nuorena ahmin niitä, enkä tainnut kyseenalaistaa yhtään.

 

Kysymyshaaste kirjoista - kumpi mieluummin?

Löysin Taija-Tiian blogista kysymyshaasteen kirjoista.

 

Kumpaa tekisit mieluummin..

..eläisit fantasiakirjan vai romanttisen romaanin maailmassa?

Fantasiakirjat eivät ole koskaan olleet juttuni, joten se toinen.


..eläisit lempikirjasi maailmassa vai toisit henkilöhahmon kirjan ulkopuolelle?

Piti ruveta miettimään että mikähän henkilöhahmo olisi niin ihana että haluaisin hänet tosimaailmaan? Ei tule sellaista mieleen. Enkä kyllä usko että haluaisin elää yhdenkään lempikirjani maailmassa, ne taitavat olla aika kamalia.


..lukisit pelkästään uusia kirjoja vai lukisit kirjoja uudelleen?

Uusia kirjoja. Harvan kirjan haluan lukea uudestaan.

 

..omistaisit signeeratun teoksen vai ensipainoksen?

En kumpaakaan. En ole mikään hifistelijä, enkä ollenkaan ymmärrä nimikirjoituksien arvoa.


..omistaisit pelkkiä kovakantisia kirjoja vai pokkareita?

Pokkareita, ehdottomasti. Kovakantiset kirjat pitäisi mielestäni kieltää lailla, ne ovat turhaa pröystäilyä. Ne painavat liikaa ja vievät liikaa tilaa.


..kävisit vain kirjastoissa vai vain kirjakaupoissa?

Kirjastoissa, tietysti. Ei minulla ole koskaan ollut varaa ostaa kirjoja. Eikä siinä olisi muutenkaan mitään järkeä kun suurin osa kirjoista on kertakäyttökamaa.

 

..polttaisit lempikirjasi vai antaisit lempihahmosi kuolla?

Mitä tämä lempikirjan polttaminen tarkoittaa? Olisiko se viimeinen kappale maailmassa? Muutenhan voisi saada heti uuden kappaleen. Ja kuka se lempihahmoni olisi? En ole tainnut koskaan miettiä kuka on kirjallisuuden lempihahmoni. Suunnilleen ainut joka tulee mieleen on Tuulen viemän Scarlett O'Hara, ja hänkin enemmän elokuvan kuin kirjan kautta.


..lukisit vain itsenäisiä teoksia vai ainoastaan sarjoja?

Itsenäisiä teoksia. Toki joitakin kivoja sarjojakin on, kuten Mustan tikarin veljeskunta.


..lukisit vain paperikirjoja vai e-kirjoja?

Tykkään enemmän paperikirjan käyttöliittymästä. E-kirjan kanssa joudun odottelemaan että tabletti käynnistyisi, ja sitten siinä ei välttämättä ole akkua jäljellä. Mutta e-kirjojen hyvä puoli on se ettei niitä tarvitse kanniskella kirjastoon ja takaisin. 

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

"Olin niin täynnä paskaa, että meinasin kuolla."

Matthew Perryn omaelämäkerta Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu (mainoslinkki) kertoo surullisen tarinan surullisesta miehestä.

Matthew Perry oli narsisti, narkomaani ja naistenitkettäjä. Juu, omasta mielestään hän oli naistennaurattaja, mutta oikeasti hän oli itseään täynnä olevan misogyyni. Hänen suhtautumisensa naisiin on oksettavaa luettavaa. Suoraan sanottuna en ymmärrä naisia jotka antavat tälle kirjalle viisi tähteä.

Ihminen joka halusi vain yhtä asiaa: tulla kuuluisaksi, ja kuvitteli että kuuluisuus korjaa kaikki hänen ongelmansa.

Miljoonia käytetty päihteisiin ja vieroitushoitoihin. Olisi ne rahat voinut kai paremminkin käyttää.

Tuskinpa Frendien näyttelijät tulevat koskaan kertomaan millaista oikeasti oli tehdä töitä tämän omasta mielestään komedianeron kanssa kymmenen vuotta. Olisi kiinnostavaa kuulla varsinkin Jennifer Anistonin puoli tarinasta. Häneen Perry oli ihastunut, vastakaikua saamatta.

Jos vielä olet Frendien, Chandler Bingin tai Matthew Perryn fani, en todellakaan suosittele lukemaan tätä omaelämäkertaa. Monille tämä kirja on pilannut em. asiat. En minäkään silloin Frendejä katsoessani tiennyt mitään Perryn päihdeongelmista. Mitä nyt ihmettelin hänen joskus pöhöttynyttä ja jopa hikistä olemustaan.

Mitähän Matthew Perrystä olisi tullut jos hänestä ei olisi tullut rikas ja kuuluisa? Olisi pitänyt hankkia ne huumeet vähän eri tavalla, eikä olisi ollut rahaa kalliisiin vieroitushoitoihin.

 

Matthew Perry otti ketamiinia, meni poreammeeseen ja kuoli lokakuussa 2023. Olisiko hän kuollut siihen ketamiinimäärään ilman veteen menoakin? Ketamiini kun kuulemma on nukutusaine. Ei ole varmaan kovin hyvä idea ottaa sitä ja mennä veteen.

Aina sanotaan ettei kuolleista saa puhua pahaa. Olisin luultavasti kirjoittanut hänestä vielä pahemmin jos hän olisi vielä elossa, nyt yritin vähän hillitä itseäni. Mutta tietysti pelkään että hän tämän kirjoituksen vuoksi tulee kummittelemaan minulle.

Kirja itsessään kiinnosti itseäni sen kuuluisan (pun intended) auto-onnettomuuden tavoin, en pystynyt kääntämään katsettani pois, ja luin sen parissa päivässä.

Minulla on tapana aina saatuani luettua kirjan loppuun mennä lukemaan sen arvosteluja Goodreadsiin, ja erityisesti niitä yhden tähden arvosteluja.

Antaisinko siis tälle kirjalle vain yhden tähden? En antaisi. Kuten jotkut ovat sanoneet, tässä pitäisi arvostella itse kirjaa, eikä sen kirjoittajaa tai hänen elämäänsä tai elämänvalintojaan. Kuten monet lukijat ovat todenneet kirja on hiukan vaikeaselkoinen koska siinä hypitään eri ajanjaksoissa. Kronologinen järjestys olisi ollut parempi. Mutta muuten tämä makaaberi sosiaaliporno saisi minulta 3-4 tähteä viidestä.

Ja joo, lisäsin tämän kirjan kirjaston varauslistalleni vasta Perryn kuoleman jälkeen. Kiinnosti se minua kyllä aikaisemminkin, muttei tarpeeksi.

Amanda Reynolds: Liikaa valheita

Amanda Reynoldsin psykologinen trilleri Liikaa valheita on täysin turha kirja.

Juonikuvaus: Kymmenen vuotta sitten jotain kamalaa tapahtui teinityttö Jessin ja hänen miespuolisen opettajansa välillä. Opettaja joutui hetkeksi vankilaan. Ja nyt Jess joutuu palaamaan entiseen kotikyläänsä järjestämään äitinsä hautajaisia. Vanhat kaunat istuvat syvällä, ja mitä silloin tanssiaisiltana oikeasti tapahtui?

Kerrontatyyli on tylsääkin tylsempi. 95% on täysin turhaa kuvailua asioista jotka eivät kiinnosta ketään. Kuten vaikka siitä kun päähenkilö siivoaa kuolleen äitinsä törkyistä mökkiä. Vain pieni osa tekstistä on sellaista joka oikeasti kuljettaa juonta eteenpäin. 

Mitään jännitystä tai juonenkäännettä tässä kirjassa ei missään vaiheessa ole. Ei mitään yllättäviä paljastuksia. Ei mitään mikä tekisi tästä trillerin.

 

Vasta luettuani kirjan loppuun tarkistin että olenko lukenut jotain Amanda Reynoldsilta aikaisemminkin. Että miksi tartuin juuri tähän kirjaan? Ja kyllä, tammikuussa 2023 luin Reynoldsin kirjan Liian lähellä (mainoslinkki), ja taisin tykätä siitä enemmän kuin tästä. Tästä kirjasta on muuten tehty näköjään tv-sarja, se löytyy Viaplaystä nimellä Close To Me.

Harva psykologisia jännäreitä kirjoittava osaa oikeasti kirjoittaa mukaansatempaavasti. Suurin osa keskittyy liikaa tylsän arjen kuvaukseen, mikä ei mielestäni jännäreihin kuulu.